Mr. Micawber yski.
"He eivät ole koskaan ymmärtäneet sinua, Micawber", sanoi hänen vaimonsa. "He ehkä eivät pysty siihen. Jos niin on laita, on se heidän onnettomuutensa. Minä voin surkutella heidän onnettomuuttansa".
"Minä olen erittäin pahoillani, rakas Emmani", lausui Mr. Micawber leppyen, "että tulin laskeneeksi semmoisia lauseita, jotka vaan vähänkin näyttävät ankaralta. Muuta en mielinyt sanoa, kuin sitä, että minä pääsen lähtemään ulkomaille ilman että heimolaisesi astuvat esiin kunnioittamaan minua — lyhyeltä, kylmiä olkapäitänsä jäähyväisiksi kohottamaan, ja että minä ylimalkain mieluisammin tahtoisin jättää Englannin sillä vauhdilla, joka minulla itsellä on, kuin saada mitään lisää siihen siltä taholta. Samalla sanon, rakas ystäväni, että, jos he alentuisivat vastaamaan sinun kirjeisisi — jonka asian yhteinen kokemuksemme tekee kovasti epäiltäväksi — olkoon se kaukana minusta, että estäisin mieli-haluasi".
Kun asia oli tällä ystävällisellä tavalla ratkaistu, tarjosi Mr. Micawber käsivartensa Mrs. Micawber'ille ja, luoden silmäyksen siihen kirjojen ja paperien läjään, joka makasi Traddles'in edessä pöydällä, sanoi, että he tahtoivat jättää meidät itseksemme; jonka he juhlallisesti tekivätkin.
"Rakas Copperfield", lausui Traddles, nojautuen taaksepäin tuolissansa, kun he olivat menneet, ja katsellen minua semmoisella hellyydellä, joka saatti hänen silmänsä punaiseksi ja hänen hiuksensa vääntymään kaikille tahoille, "minä en pyydä anteeksi, että aion vaivata sinua työllä, koska tiedän, että otat hartaasti osaa siihen ja se ehkä haihduttaa ajatuksiasi. Rakas poikani, minä toivon, ettet ole kokonaan uupunut?"
"Minä olen täysissä voimissa", sanoin minä vähäisen vaiti-olon perästä. "Meillä on enemmän syytä ajatella tätiäni, kuin ketään muuta. Sinä tiedät, kuinka paljon hän on tehnyt".
"Varmaan, varmaan", vastasi Traddles. "Kukapa sitä unhottaisi!"
"Mutta ei siinäkään ole kaikki", sanoin minä. "Viimeisinä parina viikkona ovat jonkunlaiset uudet huolet vaivanneet häntä; ja hän on joka päivä ollut sisä- ja ulkopuolella Londonia. Monta kertaa on hän lähtenyt kotoa varhain aamulla ja jäänyt pois iltaan saakka. Eilen, Traddles, oli melkein sydän-yö, ennenkuin hän tuli kotiin, vaikka tämä matka oli hänen edessään. Sinä tiedät, kuinka paljon hän pitää lukua muista. Hän ei tahdo kertoa minulle, mikä ikävä asia on kohdannut häntä".
Kovin vaaleana ja syvät va'ot kasvoissansa istui tätini liikahtamatta, siksi kuin olin päättänyt; jolloin muutamat kyynelet eksyivät hänen poskillensa ja hän laski kätensä minun kädelleni.
"Se ei ole mitään, Trot; se ei ole mitään. Se menee pian ohitse. Sinä saat aikanansa tietää sen. Nyt Agnes, rakas tyttöni, tarkatkaamme näitä asioita".