"Poikani on kipeä?"
"Kovin kipeä".
"Te olette nähneet hänet?"
"Olen".
"Te olette sopineet?"
Minun oli mahdoton myöntää, oli mahdoton kieltää. Mrs. Steerforth käänsi hiukan päätänsä sitä paikkaa kohden, jossa Rosa Dartle oli seisonut hänen vieressään, ja samalla minä huuliani liikuttamalla Rosalle sanoin: "kuollut!"
Ettei Mrs. Steerforth joutuisi katsomaan taaksensa ja lukisi selvästi kirjoitettuna, mitä hän ei vielä ollut kylläksi valmis tietämään, kohtasin nopeasti hänen katsettansa; mutta minä olin nähnyt Rosa Dartle'n ojentavan kätensä ilmaan epätoivon ja kauhun rajuudella ja sitten pusertavan niitä ristiin kasvoillensa.
Tuo kaunis lady — niin poikansa näköinen, voi niin kovasti hänen näköisensä! — tutkisteli minua kiinteällä katseella ja nosti sitten kätensä otsalleen. Minä pyysin häntä olemaan tyvennä ja varustamaan itseänsä kuulemaan sitä, mitä minulla oli kerrottavaa; mutta minun olisi sopinut pikemmin pyytää häntä itkemään, sillä hän istui niinkuin kivinen kuva.
"Kun viimein kävin täällä", puhuin minä katkonaisesti, "kertoi Miss Dartle minulle, että hän purjehti eri tahoilla milloin missäkin. Toinen yö tästä oli kauhea yö merellä. Jos hän oli merillä silloin ja likellä jotakin vaarallista rannikkoa, niinkuin hänen sanottiin olleen; ja jos se laiva, joka nähtiin, todella oli se, jossa —"
"Rosa!" lausui Mrs. Steerforth, "tulkaat luokseni!"