"Matkalla aion koettaa", lausui Mr. Micawber, "silloin tällöin jutella heille tarinan; ja poikani Wilkins'in säveliä, toivon minä, suositaan kapyysin valkean ääressä. Kun Mrs. Micawber'illa on merimiehen-jalkansa — jossa lauseessa ei liene mitään sopimatonta — pistää hän kaiketi Pikku Tafflin'in heille. Pyöriäisiä ja merisikoja havaitaan, luullakseni, usein keula-laitojemme takaa, ja sekä yli- että alihangan puolelta keksimme ehtimiseen huvittavia esineitä. Lyhyeltä", lausui Mr. Micawber vanhalla gentililla katsannollansa, "arvattavasti kaikki sekä ylhäällä että alhaalla huomataan niin hauskaksi, että, kun tähysteliä korkeimman maston latvasta huutaa: maata, ohoi! me suuresti hämmästymme!"
Tämän sanottuaan hän heilahutti pikkuisen tinapikarinsa sisällön suuhunsa, niinkuin hän jo olisi päässyt matkansa perille ja suorittanut ensi luokan tutkinnon korkeinten meritoimistoin edessä.
"Mitä minä etupäässä toivon, rakas Mr. Copperfield", sanoi Mrs. Micawber, "on se, että me muutamien perheemme haarojen kautta saamme uudestaan elää vanhassa syntymämaassa. Älä rypistä otsaasi, Micawber! Minä en tarkoita nyt omaa perhettäni, vaan lastemme lapsia. Olipa vesa kuinka vahva tahansa", lausui Mrs. Micawber, pudistaen päätänsä, "en voi unhottaa emä-puuta; ja kun sukumme nousee kunniaan ja rikkauteen, tunnustan suovani, että tämä rikkaus vuotaisi Britannian arkkuihin".
"Rakas ystäväni", lausui Mr. Micawber. "Britannia vastatkoon itse puolestaan. Minun täytyy sanoa, ettei se koskaan ole tehnyt suuria minun edukseni ja etten minä siinä kohden suo erittäin mitään".
"Micawber", vastasi Mrs. Micawber, "siinä sinä olet väärässä. Sinä lähdet, Micawber, tuohon kaukaiseen ilmanalaan lujittaaksesi eikä höllittääksesi yhteyttä itsesi ja Albionin välillä".
"Puheen-alainen yhteys ei ole, lemmittyni", vastasi Mr. Micawber, "asettanut minua, toistan minä, semmoisen personallisen velvollisuuden taakan alle, että minä pitäisin jonkunlaista väliä, vaikkapa rupeisin toiseen yhteyteen".
"Micawber", vastasi Mrs. Micawber. "Siinä, sanon taas, olet väärässä. Sinä et tunne kykyäsi, Micawber. Tämä se on, joka tässäkin askeleessa, jonka aiot astua, lujittaa yhteyden sinun ja Albionin välillä".
Mr. Micawber istui nojatuolissaan kohotetuilla kulmakarvoilla, puoleksi hyväksyen ja puoleksi paheksien Mrs. Micawber'in mielipiteitä, kun niitä esiteltiin, mutta hyvin tuntien, että niissä oli joku ennustus.
"Rakas Mr. Copperfield", lausui Mrs. Micawber, "minä soisin, että Mr. Micawber ymmärtäisi asemansa. Minusta on kovin tärkeä, että Mr. Micawber siitä hetkestä asti, kuin hän nousee laivaan, ymmärtää asemansa. Teidän vanha kokemuksenne minusta, rakas Mr. Copperfield, on varmaan sanonut teille, ettei minulla ole Mr. Micawber'in herkkäverinen luonto. Minun luontoni on, jos minun niin sopii sanoa, suuressa määrässä käytöllinen. Minä tiedän, että tämä on pitkä matka. Minä tiedän, että se tuo muassaan monta puutetta ja hankaluutta. Minä en voi ummistaa silmiäni näiltä tosi-asioilta. Mutta minä tiedän myöskin, mikä mies Mr. Micawber on. Minä tunnen Mr. Micawber'in salaisen ky'yn. Ja sentähden katson erittäin tärkeäksi, että Mr. Micawber ymmärtää asemansa".
"Lemmittyni", muistutti Mr. Micawber, "kenties sallit minun huomauttaa, että kuitenkin ehkä on mahdollista, että minä nyky-hetkellä ymmärrän asemani".