Mr. Micawber meni ulos ja oli poissa vähän aikaa, jonka kuluessa Mrs. Micawber ei ollut kokonaan vapaa siitä pelosta, että sanasota oli syntynyt Mr. Micawber'in ja tuon jäsenen välillä. Viimein sama poika ilmestyi jälleen ja antoi minulle kirjeen, joka oli kirjoitettu lyijyskynällä ja jonka ylin rivi lakikielen tapaan kuului: "Heep contra Micawber". Tästä dokumentista opin, että Mr. Micawber'ia, joka taas oli vangittu, oli kohdannut kova epätoivon puuska; ja että hän pyysi minua lähettämään hänelle kirjeentuojan kanssa hänen veitsensä ja korttelin vetävän pikarinsa, koska ne ehkä olisivat joksikin hyödyksi hänen lyhyen, jälellä olevan elämänsä aikana vankihuoneessa. Hän pyysi myöskin, että minä viimeiseksi ystävyyden osoitukseksi saattaisin hänen perheensä vaivaishuoneesen ja unhottaisin, että semmoinen olento, kuin hän, koskaan oli löytynyt.
Tietysti vastasin tähän kirjeesen sillä tapaa, että menin alas pojan kanssa maksamaan rahat ja tapasin Mr. Micawber'in istumasta jossakin nurkassa, josta hän synkästi tuijotti sheriffin palveliaan, joka oli ottanut hänet kiinni. Irti päästyänsä syleili hän minua suurimmalla hartaudella ja kirjoitti ylös tämän velan taskukirjaansa — ollen erittäin tarkka, muistan minä, jostakin puolesta pennystä, jonka huomaamatta jätin pois, kun mainitsin koko summan.
Tämä tärkeä taskukirja muistutti häntä oikeaan aikaan toisestakin raha-seikasta. Kun palasimme ylikerroksen huoneesen (jossa hän selitti poissa-oloansa sanomalla, että syynä siihen oli asianhaarat, joihin hän ei voinut mitään), veti hän ulos siitä ison paperi-arkin, joka oli taitettu vähäiseen kokoon ja ihan täyteen kirjoitettu pitkiä, huolellisesti suoritettuja summia. Minä näin ne vaan vilaukselta, mutta luulen, etten ole koskaan nähnyt semmoisia summia missäkään koulupojan luvunlasku-kirjassa. Nämät, siltä näytti, osoittivat, kuinka suuret kasvut tuli maksaa eri ajoista, jos laskettiin korkoa korosta yhdenviidettä punnan, kymmenen shillingin ja yhdentoista ja puolen pennyn pää-omasta. Tarkasti näitä mietittyään ja perinpohjin varansa harkittuaan oli hän päättänyt valita sen summan, joka edusti pääomaa ynnä kasvuja kahdesta vuodesta, viidestätoista kalenteri-kuukaudesta ja neljästätoista päivästä, kun laskettiin korkoa korosta anto-päivästä lukien. Tästä summasta oli hän suurimmalla sievyydellä kirjoittanut velkakirjan, jonka hän monella kiitoksella paikalla ojensi Traddles'ille, niinkuin täydeksi velkansa maksoksi miehen ja miehen kesken.
"Minua aavistaa vielä", lausui Mrs. Micawber, miettiväisesti pudistaen päätänsä, "että heimoni ilmestyy laivalla, ennenkuin lopullisesti lähdemme".
Mr. Micawber'illa oli nähtävästi myöskin aavistuksensa tässä asiassa, mutta hän laski ne tinapikariinsa ja nielaisi alas ne.
"Jos teillä on tilaisuutta matkallanne lähettää kirjeitä kotiin, Mrs. Micawber", lausui tätini, "täytyy teidän antaa meille tietoa itsestänne".
"Rakas Miss Trotwood", vastasi hän, "minua suuresti ilahuttaa ajatella, että joku tahtoo kuulla meistä. Minä en suinkaan laimin-lyö kirjoittamasta. Mr. Copperfield, joka on vanha ja likeinen ystävä, ei paheksi, toivon minä, jos hän saa satunnaisen sanoman eräältä, joka tunsi hänet, kun kaksoiset eivät vielä ymmärtäneet mitään?"
Minä vastasin, että toivoin saavani kuulla, milloin hyvänsä hänellä oli tilaisuus kirjoittaa.
"Kiitos Jumalan, meillä on varmaan monta semmoista tilaisuutta", arveli Mr. Micawber. "Valtameri on tähän aikaan yksi suuri laivasto; ja epäilemättä tapaamme monta laivaa, kun kuljemme sen poikki. Se on vaan lysti-retki", sanoi Mr. Micawber, leikkien lorgnettinsa kanssa, "vaan lysti-retki. Matkan pituus on aivan mitätön".
Minä ajattelin nyt, kuinka kummallista, mutta kuinka ihan Mr. Micawber'in kaltaista se oli, että hän, Londonista Canterbury'yn lähtiessään, oli puhunut, niinkuin hän olisi lähtenyt mailman kaukaisimpiin ääriin, mutta nyt, kun hän hankki Englannista Australiaan, puhui, niinkuin hän olisi lähtenyt jollekin huvimatkalle toiselle puolelle kanavaa.