Ylimalkain se oli semmoinen näky, jota en voinut olla ilolla ajattelematta kauan aikaa sen jälkeen, kuin olin palannut ja toivottanut Traddles'ille hyvää yötä. Jos olisin nähnyt tuhansien ruusujen kukkivan jossakin ylikerroksessa tuossa kuihtuneessa Gray's Inn'issä, eivät ne olisi voineet valaista sitä puoleksikaan niin paljon. Kun ajattelin, että nämät Devonshire'n tytöt olivat keskellä kuivia lakimiesten kapinetten myyjiä ja asian-ajajien byroita, ja että teetä, paahdettua leipää ja lasten lauluja tarjottiin tuommoisessa karkeassa sandriakin ja pergamentin, punaisen langan, pölyisten öylättien, läkkipullojen, koncepti- ja vekselipaperien, protokollien, haastekirjeitten, selitysten ja kustannus-laskujen ilman-alassa — tuntui melkein yhtä hupaiselta ja haaveelliselta, kuin jos olisin uneksinut, että sultanin kuuluisa perhe oli päästetty asian-ajajain joukkoon ja muassaan Gray's Inn'in eteiseen tuonut puhuvan linnun, laulavan puun ja kultaisen veden. Tavalla taikka toisella huomasin, että olin jättänyt Traddles'in hyvästi yöksi ja palannut kahvilaan suuresti muuttuneena, mitä alakuloisuuteeni hänen puolestaan tuli. Minä rupesin ajattelemaan, että hän edistyisi kaikkien Englannin pääkyyppärien kiusallakin.

Minä asetin tuolin jonkun kahvi-huoneen valkean eteen, Traddles'ia joutilaisuudessani ajatellakseni, ja rupesin, hänen onneansa mietiskeltyäni, vähitellen katsomaan hehkuvien hiilien kuvia ja sitä myöden kuin ne hajosivat ja muuttuivat muistelemaan elämäni etevimpiä vaiheita ja eron-tapauksia. Minä en ollut nähnyt mitään kivihiili-valkeata siitä saakka kuin kolme vuotta takaperin jätin Englannin, vaikka kyllä olin katsellut monta puu-tulennosta, kun se raukesi harmaaksi tuhaksi ja yhtyi liedellä olevaan höyheniseen läjään, joka alakuloisuudessani soveliaasti esitteli minulle omia, kuolleita toiveitani.

Minä voin nyt ajatella entisyyttä vakaasti, mutta ei katkerasti, ja pystyin miettimään tulevaisuutta miehuullisesti. Kotia tämän sanan parhaassa merkityksessä minä en saattanut enää toivoa. Häntä, johon olisin voinut vuodattaa hellempää rakkautta, olin opettanut rupeamaan sisarekseni. Hän oli naimisiin menevä, ja toiset vaatisivat hänen hellyyttänsä itselleen, eikä hän siis koskaan saisi tietää mitään siitä rakkaudesta, joka oli ylennyt sydämessäni. Se oli oikein, että saisin rangaistusta ajattelemattomasta liitostani. Mitä niitin, sen olin kylvänyt.

Minä mietin par'aikaa, olinko todella kurittanut sydäntäni niin, että mielenlujuudella saatin kestää sitä ja Agnes'in kodissa levollisesti asettua siihen tilaan, johon hän levollisesti oli minun kodissani asettunut, kun havaitsin silmieni kiintyneen erääsen muotoon, joka olisi voinut nousta valkeasta yhteydessään aikaisimpien muistojeni kanssa.

Pikku Mr. Chillip, lääkäri, jolle kaikkein ensimäisessä luvussa tässä kertomuksessa jouduin kiitollisuuden velkaan hänen avustaan, istui ja luki jotakin sanomalehteä jonkun vastapäisen nurkan varjossa. Hän oli jotenkin vanha tähän aikaan; mutta koska hän oli lempeä, suopea, hiljainen pieni mies, oli hän kulunut niin vähän, että hän minusta tällä hetkellä näytti juuri semmoiselta, kuin hän varmaan näytti sillä kertaa, kuin hän istui vierashuoneessamme ja odotti mailmaan tuloani.

Mr. Chillip oli jättänyt Blunderstone'n kuusi tai seitsemän vuotta takaperin enkä minä ollut nähnyt häntä sen jälkeen. Hän istui siivosti ja luki sanomalehteänsä, vähäinen pää kallella ja lasillinen lämmintä sherry-toddya vieressänsä. Hän oli niin erittäin sovinnollinen käytöksessään, että hän näytti pyytävän anteeksi itse sanomalehdeltäkin, että hän uskalsi lukea, sitä.

Minä astuin hänen luoksensa ja sanoin: "kuinka voitte, Mr. Chillip?"

Hän hämmästyi kovasti, kun outo näin odottamatta puhutteli häntä, ja vastasi hitaisella tavallansa: "minä kiitän teitä, Sir, te olette sangen hyvä. Kiitoksia, Sir. Minä toivon, että te voitte hyvin".

"Te ette muista minua?" sanoin minä.

"Kyllä, Sir", vastasi Mr. Chillip, leppeästi hymyillen ja pudistaen päätänsä minua tarkastellessaan, "minusta tuntuu, kuin kasvoissanne olisi jotakin tuttua, Sir; mutta nimeänne tavottelen turhaan".