"Naisen!" toistin minä. "Tiili ja muurisavi ovat enemmän naisen käsi-alan kaltaisia!"
Traddles purskahti ihastuneesen nauruun ja ilmoitti minulle, että se oli Sofian käsi-alaa; että Sofia oli taannut ja vakuuttanut, että hän, Traddles, ennen pitkää tarvitsisi kirjuria kopioimista varten ja että hän tahtoi ruveta täksi kirjuriksi; että Sofia oli oppinut tämän käsi-alan jostakin mallista ja että hän osasi kirjoittaa — en muista, kuinka monta sivua tunnissa. Ujostellen kuunteli Sofia, kun kaikki nämät kerrottiin minulle, ja sanoi, että, kun "Tom" pääsisi tuomariksi, hän ei olisi niin valmis julistamaan sitä. Jota "Tom" kielsi, väittäen, että hän aina olisi yhtä ylpeä siitä, oli hän missä oloissa tahansa.
"Mikä perin hyvä ja viehättävä vaimo hän on, rakas Traddles'ini!" sanoin minä, kun Sofia oli hymyillen mennyt pois.
"Rakas Copperfield", vastasi Traddles, "hän on kaikissa suhteissa mitä suloisin tyttö! Se tapa, jolla hän hoitaa kaikki täällä, hänen säännöllisyytensä, hänen taitonsa koti-askareissa, hänen säästäväisyytensä, hänen rakkautensa hyvään järjestykseen, hänen iloisuutensa, Copperfield!"
"Sinulla on todella syytä ylistää häntä!" vastasin minä. "Sinä olet onnellinen toveri. Minä luulen, että teette itsenne ja toinen toisenne kahdeksi mitä onnellisimmaksi ihmiseksi mailmassa".
"Me olemme varmaan kaksi mitä onnellisinta ihmistä mailmassa", vastasi Traddles. "Minä myönnän sen kaikin päin. Kun näen Sofian nousevan ylös ja sytyttävän kynttilän näinä pimeinä aamuina, toimittavan päivän askareita, ilmaa katsomatta lähtevän torille, ennenkuin konttoristit tulevat Inn'iin, valmistavan mitä oivallisimpia pikku päivällisiä aivan yksinkertaisista aineksista, laittavan puddingeita ja pasteijoja, pitävän jokaista esinettä paikallansa, itse aina sievänä ja siistinä, valvovan iltaisin kanssani, vaikka kuinka myöhään tahansa, alati lempeänä ja kehoittavana, ja kaikki vaan minun tähteni, niin toisinaan tuskin uskon sitä todeksi, Copperfield!"
Hän piteli hellästi yksin niitä tohveleitakin, joita Sofia oli lämmittänyt, kun hän pisti jalkansa niihin ja nosti nämät iloisesti kaminin-ristikolle.
"Niin, toisinaan tuskin uskon sitä todeksi", lausui Traddles. "Entä huvituksemme! Voi sentään, ne eivät paljon maksa, mutta ne ovat aivan ihmeelliset! Kun iltaisin olemme kotona täällä ja suljemme ulkopuolisen oven ja vedämme akkunain eteen nämät kartiinit — jotka Sofia itse on ommellut — missäpä meidän olisi hauskempi olla? Kun on kaunis ilma ja iltaisin lähdemme ulos kävelemään, tarjoavat kadut runsasta iloa meille. Me katselemme sisään juvelikauppiasten välkkyvistä puodin-akkunoista, ja minä näytän Sofialle, minkä noista timantti-silmäisistä käärmeistä, jotka makaavat kokoon kiertyneinä valkoisilla silkki-tyynyillä, minä antaisin hänelle, jos minulla olisi varoja; ja Sofia näyttää minulle, minkä noista kultakuorisista, hohtokivillä, aaltoviivoilla ja muilla semmoisilla koristetuista cylinderi-kelloista hän ostaisi minulle, jos hänellä olisi varoja; ja me valikoitsemme ne lusikat ja kahvelit, kala-lastat, voi-veitset ja sokuri-pihdit, joita molemmat kaikkein mieluisimmin tahtoisimme, jos meillä molemmilla olisi varoja, ja menemme pois, niinkuin todella olisimme saaneet ne! Sitten, kun kuljemme toreilla ja isoilla kaduilla ja näemme hyyrättäväksi ilmoitetun rakennuksen, katsahdamme välisti siihen ja sanomme, kuinka tuo sopisi meille, jos minä pääsisin tuomariksi. Ja me jaamme sen: tuon huoneen meille, nuot huoneet tytöille ja niin edespäin, siksi kuin mielihyväksemme päätämme, että rakennus sopisi taikka ei sopisi, asianhaarain mukaan. Välisti menemme puolella hinnalla teateriin ja istumme parterrilla — jo tämän haju vaan on mielestäni helppo, hintaan katsoen — ja siellä oikein ihastelemme näytelmää, jonka jokikistä sanaa Sofia uskoo ja niin minäkin. Kotimatkallamme ostamme ehkä kappaleen jotakin hyvää lihapuodista taikka vähäisen hummerin kalakauppiaalta ja tuomme sen tänne ja syömme uhkean illallisen, jutellen siitä, mitä olemme nähneet. Ja näin, sen ymmärrät, Copperfield, me emme saattaisi tehdä, jos minä olisin Lord Kansleri!"
"Aina sinä jotakin hyvää ja hupaista tekisit, mikä ikänänsä olisit, rakas Traddles", ajattelin minä. "Asiasta toiseen", sanoin ääneen, "luultavasti sinä et enää piirtele mitään luurankoja?"
"Tosiaan", vastasi Traddles nauraen ja punehtuen, "en voi kokonaan kieltää, että piirtelen, rakas Copperfield. Sillä, kun tuonain istuin jossakin King's Bench'in penkkien takarivissä, kynä kädessäni, juolahti mieleeni, että koettaisin, oliko tämä taito vielä tallella minulla. Ja minä varon, että joku luuranko — peruki päässä — on pulpetin reunuksessa".