"Mr. Tiffey ja minä, Mr. Copperfield", arveli Mr. Jorkins, "aiomme tutkia pulpettia, laatikoita ja muita semmoisia vainajan kätköjä, pannaksemme hänen yksityisiä papereitansa sinettiin ja etsiäksemme testamenttia. Semmoisesta ei näy mitään jälkiä missään. Kenties teette hyvin ja autatte meitä".
Minä olin halannut saada tietää, mimmoisiin oloihin Dorani joutuisi — esimerkiksi, kenenkä holhottavaksi ja niin edespäin — ja tämä johdatti vähän sinnepäin. Me rupesimme heti etsimään, Mr. Jorkins avaten laatikoita ja pulpetteja, ja me kaikki kolmen vetäen esiin papereita niistä. Virkaan koskevat paperit panimme toiselle puolelle ja hänen yksityiset paperinsa (joita ei ollut paljon) toiselle. Me olimme kovin totiset, ja kun tapasimme jonkun sinetin taikka lyijyspiirtimen taikka sormuksen taikka jonkun muun samankaltaisen pikku kapineen, joka sattumalta oli tullut sinne ja joka erittäin muistutti hänestä, puhuimme hyvin matalalla äänellä.
Me olimme jo lakanneet useita paketteja ja jatkoimme yhä tomussa ja rauhassa, kun Mr. Jorkins sanoi meille, käyttäen juuri samoja sanoja kumppani vainajansa suhteen, kuin hänen kumppani vainajansa oli käyttänyt hänen suhteensa:
"Mr. Spenlow oli sangen vastahakoinen poikkeemaan totutulta tieltä. Te tiedätte, mimmoinen hän oli! Minä olen taipuvainen uskomaan, ettei hän ole tehnyt mitään testamenttia".
"Oh, minä tiedän, että hän on!" sanoin minä.
He pysähtyivät molemmat ja katselivat minua.
"Juuri sinä päivänä, kuin minä viimein näin hänet", lausuin minä, "kertoi hän minulle, että hän oli tehnyt testamenttinsa, ja että hänen asiansa olivat kanan sitten järjestetyt".
Mr. Jorkins ja vanha Tiffey pudistivat yhtä haavaa päätänsä.
"Se ei merkitse paljon", sanoi Tiffey.
"Varsin vähän", arveli Mr. Jorkins.