"Te ette suinkaan epäile —", aloitin minä.
"Hyvä Mr. Copperfieldini!" lausui Tiffey, laskien kättänsä minun käsivarrelleni ja ummistaen molempia silmiänsä, samalla kuin hän pudisti päätänsä: "Jos olisitte olleet Commons'issa niin kauan, kuin minä, tietäisitte, ettei löydy mitään asiaa, jossa ihmiset ovat niin epämukaiset ja jossa voi luottaa heihin niin vähän".
"No, siunatkoon sieluani, hän teki itse juuri tämän muistutuksen!" vastasin minä, väitöksessäni kiinni pysyen.
"Minä sanoisin tätä melkein ratkaisevaksi", muistutti Tiffey. "Minun ajatukseni on — ei löydy mitään testamenttia".
Tämä näytti kummalliselta minusta, mutta havaittiin, ettei löytynyt mitään testamenttia. Hän ei ollut edes sen vertaa kuin ajatellut tämmöistä, sitä myöden kuin hänen paperinsa todistivat; sillä niissä ei ollut vähintäkään viittausta, suunnitelmaa taikka aihelmaa mihinkään testamenttiin. Se, mikä melkein yhtä paljon kummastutti minua, oli, että hänen asiansa olivat kokonaan epäjärjestyksessä. Oli erittäin vaikea, kuulin minä, saada selville, mitä hän oli velkaa taikka mitä hän oli maksanut taikka mitä omaisuutta hänellä oli kuollessaan. Todennäköiseksi arveltiin, ettei hänellä itselläkään vuosikausiin ollut mitään varmaa tietoa näissä asioissa. Vähitellen huomattiin, että hän, pyytäessään kaikin puolin kannattaa sitä komeutta ja ylellisyyttä, joka silloin kuului hyvään tapaan Commons'issa, oli kuluttanut enemmän, kuin virkatulonsa, jotka eivät olleet erittäin isot, ja mitättömiin vähentänyt yksityiset varansa, jos ne koskaan olivat olleet suuret, joka oli erittäin epäiltävää. Norwood'issa huonekalut myytiin ja talo vourattiin pois, ja Tiffey jutteli minulle, varsin vähän ajatellen, kuinka suuresti asia koski minuun, että, kun kaikki vainajan velat olivat maksetut ja hänen osansa ulkona olevista huonoista ja epävarmoista firman saatavista otettiin pois, hän ei antaisi tuhatta puntaa kaikesta jälelle jääneestä omaisuudesta.
Tämä tapahtui noin kuusi viikkoa kuoleman kohtauksen jälkeen. Minä olin kärsinyt kauheita vaivoja koko ajan ja luulin, että minun täytyi menettää itseni, kun Miss Mills lisäksi ilmoitti minulle, että sydämestä sortunut pikku Dorani, joka kerta kuin minua mainittiin, huudahti vaan: "voi isä raukkaa! voi kallista isää!" Sen ohessa sain tietää, ettei hänellä ollut mitään muita sukulaisia, kuin kaksi tätiä, Mr. Spenlow'in naimattomia sisaria, jotka asuivat Putney'ssa ja jotka eivät olleet moneen vuoteen olleet kuin satunnaisessa yhteydessä veljensä kanssa. Ei sen vuoksi, että he koskaan olisivat riidelleet (kertoi Miss Mills minulle); vaan sen vuoksi, että, kun heitä kutsuttiin Doran ristiäisiin teetä juomaan, vaikka he mielestänsä olivat oikeutetut päivällisiin, he olivat kirjallisesti lausuneet ajatuksensa, että "oli parempi kaikkien puolten onnelle", että he pysyivät poissa. Jonka jälkeen he olivat astuneet omaa tietänsä, ja heidän veljensä omaa.
Nämät molemmat ladyt tulivat nyt esiin turvapaikastansa ja esittelivät, että Dora muuttaisi asumaan heidän luoksensa Putney'hin. Dora syleili heitä molempia ja huudahti itkien: "Voi, niin, tädit! Tehkäät hyvin ja ottakaat Julia Mills ja minut ja Jip Putney'hin!" Sinne he lähtivätkin pian hautajaisten jälkeen.
Kuinka sain aikaa käydä Putney'ssa, minä en suinkaan tiedä, mutta minä keksin tavalla taikka toisella keinoja sangen usein liikkua likiseuduilla. Voidaksensa tarkemmin täyttää ystävyyden velvollisuuksia, piti Miss Mills päiväkirjaa, ja hän tuli välistä tapaamaan minua yhteismaalla ja luki sitä taikka (jos hänellä ei ollut aikaa siihen) lainasi sen minulle. Kuinka paljon arvoa panin näihin muistelmiin, joista liitän tähän yhden esimerkin!
"Maanantaina. Suloinen D:ni yhä kovasti alakuloinen. Päänkivistystä.
Johdatin hänen huomionsa J:iin, koska se oli niin hienon sileä. D.
hyväili J:iä. Muistot näin herätettyinä avasivat surun sulkuportit.
Tuska laskettiin tulvaamaan. (Ovatko kyynelet sydämen kastepisaroita?
J. M.)"
"Tiistaina. D. heikko ja hermoton. Ihana vaaleudessansa. (Emmekö huomaa tätä myöskin kuusta? J. M.) D., J. M. ja J. kävimme vaunuilla ilmailemassa. Akkunasta katsellen ja rajusti lakaisijaa haukkuen sai J. hymyn leviämään D:n kasvoille. (Semmoisista vähäpätöisistä renkaista on elämän jakso kokoon pantu! J. M.)"