Sallikaat minun tämän poikkeuksen perästä jatkaa matkaani Dover'iin.
Tätini talossa havaitsin kaikki olevan hyvässä kunnossa, ja minun oli tilaisuus suuresti ilahuttaa häntä, kun kirjoitin hänelle, että hänen hyyryläisensä oli perinyt hänen riitansa ja lakkaamatta kävi sotaa aaseja vastaan. Kun olin toimittanut vähäisen asiani ja maannut yön siellä, lähdin varhain aamulla Canterbury'yn. Nyt oli taas talvi, ja vilpas, kylmä, tuulinen päivä ja avara tasanko saattivat toiveeni vähän kirkkaammiksi.
Kun tulin Canterbury'yn, kävelin pitkin vanhoja katuja jonkunlaisella vakavalla ilolla, joka rauhoitti mieltäni ja tyynnytti sydäntäni. Tuossa olivat vanhat nimi-taulut, vanhat kirjoitukset puotien ovissa, vanhat palveliat puodeissa. Siitä, kuin olin koulupoikana täällä, tuntui niin pitkä aika kuluneen, että minua kummastutti, että paikka oli niin vähän muuttunut, siksi kuin tulin ajatelleeksi, kuinka vähän itse olin muuttunut. Kumma kyllä, sama levollinen vaikutus, jota aina ajattelin Agnes'iin yhdistyneeksi, näytti vallitsevan joka paikassa yksin siinä kaupungissakin, jossa hän asui. Kunnian-arvoiset tuomiokirkon tornit ja vanhat naakat ja peltovarekset, joitten ilmasta kuuluvat äänet tekivät nämät yksinäisemmiksi, kuin täydellinen äänettömyys olisi tehnyt; vanhentuneet holviportit, muinoin täytetyt kuvapatsailla, jotka aikaa sitten olivat kukistuneet ja tomuksi muuttuneet niinkuin ne kunnian-arvoiset pilgrimit, jotka olivat katselleet niitä; hiljaiset sopet, joissa vuosisatojen muuri vehreä suikerteli pitkin päätyjä ja hajoavia seiniä; vanhanaikuiset rakennukset; maaseudun kaltainen kaupungin ympäristö, jossa pellot, puutarhat ja kryytimaat vaihtelivat; kaikkialla — kaikissa — tunsin saman puhtaan ilman, saman rauhallisen, miettivän, lievittävän hengen.
Kun saavuin Mr. Wickfield'in asuntoon, näin siinä vähäisessä huoneessa alikerroksessa, jossa Uriah Heep'in ennen oli tapa istua, Mr. Micawber'in suurella ahkeruudella juoksuttavan kynäänsä. Hän oli puettu lakimiehen tapaisiin, mustiin vaatteisin ja häämötti isona ja kookkaana tässä vähäisessä byroossa.
Mr. Micawber kävi erittäin iloiseksi minut nähdessään, mutta oli myöskin vähän hämmentynyt. Hän tahtoi heti saattaa minut Uriah'n luo, mutta minä kielsin.
"Minä tunnen tämän talon vanhastansa, niinkuin muistatte", lausuin minä, "ja osaan kyllä ylikerrokseen. Mitä lakitieteestä pidätte, Mr. Micawber?"
"Rakas Copperfieldini", vastasi hän, "semmoiselle miehelle, joka on varustettu mielikuvituksen korkeammilla lahjoilla, on lakitieteellisissä tutkimuksissa paha vastus niissä monilukuisissa erityis-seikoissa, joita ne käsittävät. Ei edes ammatillisessa kirjeenvaihdossamme", lausui Mr. Micawber, katsellen muutamia kirjeitä, joita hän paraikaa suoritti, "mieli saa kohota mihinkään ylevämpään lauselaatuun. Kuitenkin on se jalo harrastus. Jalo harrastus!"
Hän kertoi sitten minulle, että hän oli hyyrännyt Uriah Heep'in vanhan asunnon, ja että Mrs. Micawber ihastuksella vastaan-ottaisi minut oman kattonsa alla.
"Se on halpa", sanoi Mr. Micawber — "käyttääkseni ystäväni Heep'in mielilausetta, mutta se kenties on astuin komeampaan taloudelliseen asemaan".
Minä kysyin häneltä, oliko hänellä tähän saakka ollut syytä olla tyytyväinen siihen tapaan, jolla hänen ystävänsä Heep kohteli häntä. Hän nousi katsoaksensa, oliko ovi oikein kiinni, ennenkuin hän matalammalla äänellä vastasi: