Asiaa ratkaistakseni sanoin, että tahdoin tuota toista huonetta taikka ei mitään, ja niin päätettiin, että minä saisin sen. Minä jätin firman hyvästi päivällisiksi ja menin jälleen ylikerrokseen.
Minä olin toivonut, etten saisi muuta seuraa, kuin Agnesin. Mutta Mrs. Heep oli pyytänyt lupaa saada kutiminensa istua pesän vieressä samassa huoneessa sillä nimellä, että se tällä tuulella oli soveliaampi hänen luuvalollensa, kuin vieras- taikka päivällishuone. Vaikka olisin ilman mitään omantunnon vaivaa juljennut asettaa hänet tuomiokirkon korkeimmalle harjalle tuulen armoille, taivuin pakon alle ja tervehdin häntä ystävällisesti.
"Minä kiitän teitä nöyrästi, Sir", vastasi Mrs. Heep, kun kysyin hänen terveyttänsä, "mutta minä en voi oikein hyvin. Minulla ei ole paljon, josta sopii kerskata. Jos saisin nähdä Uriah'ni toimeen-tulon taatuksi mailmassa, ei minulla ole mielestäni juuri mitään lisäksi toivottavaa. Miltä Ury'ni teistä näyttää, Sir?"
Minusta hän näytti yhtä konnamaiselta, kuin ennen, ja minä vastasin, etten huomannut mitään muutosta hänessä.
"Vai ei hän teistä ole muuttunut?" kysyi Mrs. Heep. "Tässä minun täytyy nöyrästi pyytää lupaa ajatella toisin. Ettekö näe, että hän on laiha?"
"Ei laihempi, kuin tavallisesti", vastasin minä.
"Ettekö tosiaan!" sanoi Mrs. Heep. "Mutta te ette tarkasta häntä äidin silmällä!"
Uriah'n äidin silmä oli paha silmä koko muulle mailmalle, ajattelin minä, kun se kohtasi minut, olipa se kuinka hellä hyvänsä Uriah'lle, ja minä luulen, että hän ja hänen poikansa rakastivat toisiansa. Se siirtyi nyt minusta Agnes'iin.
"Ettekö te näe, että hän riutuu ja hiukenee, Miss Wickfield?" kysyi
Mrs. Heep.
"En", lausui Agnes, tyvenesti jatkaen työtänsä. "Te olette liiaksi huolissanne hänen puolestaan. Hän voi varsin hyvin".