Kapteeni olisi mielellään tarttunut koukullaan hiljaa Perchiin, mutta Perch väisti hyökkäyksen, ei niinkään tahallaan kuin sen ajatuksen äkkiä johtuessa hänen mieleensä, että jos tuollainen ase odottamatta ilmestyisi rouva Perchin näkyviin hänen nykyisessä tilassaan, saattaisi se tuhota hänen toiveensa.
"Jos tahdotte olla hyvä ja ilmoittaa kapteeni Cuttlen, kun tilaisuus sattuu, niin odotan täällä", sanoi kapteeni.
Samassa kapteeni istuutui Perchin jakkaralle, veti esiin nenäliinan vahakankaisen hattunsa kuvusta, jota hän puristi polviensa välissä (vahingoittamatta sen muotoa, sillä mikään inhimillinen voima ei kyennyt sitä taivuttamaan), pyyhki päänsä yltyleensä ja näytti virkistyneeltä. Sitten hän järjesti tukkansa koukullaan, katseli ympärilleen ja tarkasteli konttoristeja vakavan ja kunnioittavan näköisenä.
Kapteenin tyyneys oli niin järkkymätön, ja hän oli ylimalkaankin niin salaperäinen, että Perch oli suorastaan säikähtynyt.
"Minkä nimen taas mainitsittekaan?" kysyi Perch kumartuen hänen puoleensa korkealta istuimeltaan.
"Kapteeni", kuului vastaukseksi käheä kuiskaus.
"Niin", sanoi Perch nyökäyttäen samalla päätään.
"Cuttle."
"Juuri niin!" ähkäisi Perch, johon oli itsetiedottomasti tarttunut kapteenin äänenpaino, sillä kapteenin viisas menettely oli niin tehoisa. "Minä menen katsomaan, onko hän tällä hetkellä vapaa. En tiedä sitä nyt. Ehkä häneltä liikenee aikaa minuutin verran."
"Hyvä, hyvä, nuorukainen, minä en pidätä häntä sen kauemmin", virkkoi kapteeni nyökäyttäen päätään niin arvokkaasti kuin tunsi tärkeytensä vaativan. Perch palasi pian ja kysyi: "Suvaitseeko kapteeni Cuttle tulla tämän kautta?"