"Ettekö suvaitse istuutua?" kysyi Carker hymyillen.
"Kiitoksia", vastasi kapteeni ja käytti hyväkseen tarjousta. "Ehkä pääsee pitemmälle juttelussa istuessaan. Ettekö tekin ota tuolia?"
"En, kiitos", virkkoi toinen, joka ehkä talvitapansa mukaan seisoi selin tulisijaan ja katseli kapteenia sennäköisenä kuin hänen joka hampaassaan ja ikenessään olisi silmä. "Aioitte sanoa olleenne kyllin rohkea — vaikka eihän siitä ole puhettakaan —"
"Kiitoksia paljon, nuori mies", vastasi kapteeni. "Tulin tänne ystäväni Walterin vuoksi. Hänen enonsa Sol Gills on tietorikas mies ja omalla alallaan aika mestari, mutta hän ei ole, kuten täsmällisesti sanoisin, taitava merimies — ei käytännön mies. Walter on niin reilu poika kuin suinkin, mutta yhdessä suhteessa häntä voi moittia. Hän on liian kaino. Nyt haluaisin kysyä teiltä", lisäsi kapteeni alentaen ääntään ja puhuen tuttavallisesti muristen, "kaikessa ystävyydessä ja yksinomaan — meidän kesken ja vain yksityistä tarvettani varten, kunnes esimiehenne on vähän toipunut ja minä voin mennä hänen puheilleen: onko täällä kaikki kunnossa ja reilassa ja aloittaako Walter matkansa hyvän tuulen puhaltaessa?"
"Mitä nyt ajattelettekaan, kapteeni Cuttle?" vastasi Carker nostaen takkinsa liepeet ylös. "Te olette käytännön mies. Mitä te arvelette?"
Kapteenin katseen terävyyttä ja merkitystä hänen vilkuttaessaan silmäänsä vastaukseksi eivät mitkään sanat voi ilmaista lukuunottamatta aikaisemmin mainittuja kiinalaisia sanoja, joita on mahdoton lausua.
"Kuulkaapas!" virkkoi kapteeni äkkiä tavattomasti rohkaistuneena, "mitä te sanotte? Olenko oikeassa vai väärässä?"
Niin paljon oli kapteeni ilmaissut silmällään Carkerin hymyn ja kohteliaisuuden kiihoittamana ja rohkaisemana, että hän tunsi voivansa tehdä tämän kysymyksen yhtä hyvin kuin jos hän olisi tuonut tunteensa esiin kaikkein kaunopuheisimmin sanoin.
"Oikeassa", myönsi Carker. "Sitä en epäilekään."
"Siis nostanut purjeensa hyvällä säällä!" huudahti kapteeni Cuttle.