"Eihän hän kiusaa minua", kuului Pollyn hämmästynyt vastaus. "Minä pidän paljon lapsista."
"Oi, suokaa anteeksi, rouva Richards, sen on nähkääs yhdentekevää", vastasi mustasilmäinen tyttö, jonka ääni tuntui niin terävältä ja purevalta, että se oli vähällä saada kyyneleet valumaan toisen silmistä. "Minä ehkä pidän oikein paljon simpukoista, rouva Richards, mutta siitä ei johdu, että saisin niitä teeni kanssa."
"No, eihän se mitään haittaa", huomautti Polly.
"Oi, kiitoksia, rouva Richards", vastasi toinen. "Suvaitkaa kuitenkin muistaa, että Floy-neiti on minun hoidossani ja pikku Paul-herra teidän."
"Mutta meidän ei tarvitse senvuoksi riidellä", sanoi Polly.
"Ei suinkaan, rouva Richards", vastasi äkäpussi. "Ei suinkaan, en minä sitä toivo, eihän meidän tarvitse olla sillä kannalla toisiamme kohtaan, sillä Floy-neiti on vakinainen ja Paul-herra väliaikainen." Äkäpussi käytti puheessaan vain pikku pysähdyksiä työntäen tulemaan kaikki, mitä hänellä oli sydämellään, yhtenä ainoana lauseena ja jos mahdollista yhdellä ainoalla hengenvedolla.
"Neiti Florence on vasta palannut kotiin, vai kuinka?" kysyi Polly.
"Niin, rouva Richards, vasta palannut, ja nyt, Floy-neiti, ennenkuin olette ollut kotona neljännestuntiakaan, tahritte märkiä kasvojanne siihen kallisarvoiseen surupukuun, jonka rouva Richards on saanut äitinne vuoksi!" Nämä moitesanat lausuessaan tempaisi äkäpussi, jonka todellinen nimi oli Susan Nipper, lapsen irti uudesta ystävästä ikäänkuin hampaan suusta. Mutta hän näytti tässä menettelevän pikemminkin vain liian innokkaan velvollisuudentunnon vuoksi kuin tahallisesta epäystävällisyydestä.
"Hänestä tulee olemaan oikein hauskaa olla taas kotona", virkkoi Polly nyökäyttäen lapselle päätään rohkaiseva hymy terveillä kasvoillaan, "kun saa nähdä rakkaan isänsäkin tänä iltana".
"No, no, rouva Richards!" huudahti neiti Nipper kiihkeällä ja äkkinäisellä tavallaan. "Jopa nyt jotakin! Tosiaankin, nähdä rakkaan isänsä! Sitä kannattaisi katsella!"