"Hitto vie, Dombey!" huudahti majuri. "Teidän pitää lähettää jotakin lämpimämpää, tai muuten ei vanha Joe ole laisinkaan tervetullut."
"Kunnioittavat terveiset siis, jos suvaitsette, majuri", virkkoi Dombey.
"Lempo soikoon", sanoi majuri samalla kun hänen hartiansa ja paksut poskensa tärisivät pidätetystä naurusta, "lausukaa vieläkin lämpimämpää!"
"No, sanokaa sitten — mitä itse tahdotte, majuri", huomautti Dombey.
"Meidän ystävämme on ovela, hyvä herra, ovela, hiton ovela", sanoi majuri Carkerille oven raosta. "Niin on myöskin Bagstock." Mutta keskeyttäen äkkiä naurunhihityksensä ja oikaisten itsensä täyteen pituuteensa hän julisti juhlallisesti lyöden kädellä rintaansa: "Dombey, kadehdin tunteitanne. Jumalan haltuun!" Sitten hän poistui.
"Tuosta herrasta on teille varmaankin ollut suuri hyöty", virkkoi
Carker katsellen hänen jälkeensä hampaat näkyvissä.
"Kerrassaan suuri", myönsi Dombey.
"Hänellä näyttää olevan täällä tuttavia", jatkoi Carker, "ja huomaan hänen sanoistaan, että tekin otatte täällä osaa seuraelämään. Tiedättekö", lisäsi hän kamalasti hymyillen, "minusta on kerrassaan hauskaa, että seurustelette".
Dombey vastasi tähän liikkeenjohtajansa harrastuksen ilmaukseen kiertelemällä kellonperiään ja taivuttamalla vähän päätänsä.
"Teidät on luotu seuraelämään", jatkoi Carker. "Kaikista ihmisistä, joita tunnen, on luonto ja asema juuri teidät kaikkein selvimmin tarkoittanut seuraelämään. Tiedättekö, usein olen ihmetellyt, että olette sitä niin kauan välttänyt!"