Liikutellen suutaan kuin sadussa mainittu merimiehen vaimo, jolla oli kastanjoita helmassaan, ja kurtistellen otsaansa vihaisen näköisenä kuin noita, joka turhaan pyysi niistä muutamia, eukko otti hopearahan maasta ja peräytyi kuin äyriäinen tai joukko äyriäisiä, sillä hänen vuorotellen avautuvat ja sulkeutuvat kätensä olisivat voineet esittää kahta äyriäistä ja hänen kurttuiset kasvonsa niiden lisäksi puolta tusinaa. Sitten hän kyyristyi vanhan puun kuhmuiselle juurelle, veti myssynsä sisältä esiin lyhyen mustan piipun, sytytti sen tulitikulla ja poltteli äänettömänä, katsellen tuikeasti kysyjään.
Carker nauroi ja kääntyi kuin lähteäkseen.
"Hyvä on!" virkkoi eukko. "Yksi lapsi kuollut, ja yksi elää, yksi vaimo kuollut ja yksi vaimo tulee. Menkää katsomaan häntä!"
Vasten tahtoaankin Carker katsahti taakseen ja pysähtyi. Eukko, joka ottamatta piippua suustaan mutusteli ja mumisi puhuessaan kuin keskustellen jonkin näkymättömän tuttavan kanssa, osoitti siihen suuntaan, johon Carker oli menossa, ja nauroi:
"Mitä te sanoitte, vanha noita?" kysyi hän.
Eukko mumisi ja kakisteli kurkkuaan ja poltteli, osoittaen yhä eteenpäin, mutta pysyi vaiti. Tokaistuaan jäähyväiset, jotka eivät suinkaan olleet kohteliaat, Carker jatkoi matkaansa, mutta poistuessaan metsästä ja katsahtaessaan taakseen vanhan puun juurelle saattoi yhä nähdä sormen osoittavan eteenpäin ja luuli taas kuulevansa eukon huutavan: "Menkää katsomaan häntä!"
Hänen saapuessaan hotelliin oli kaikki valmistelut hienon aterian varalta suoritettu loppuun. Dombey, majuri ja aamiainen odottivat naisia. Epäilemättä on yksilöllisellä luonteenlaadulla paljon merkitystä sellaisissa asioissa, mutta tässä tapauksessa ruokahalu voitti hellemmät tunteet, sillä Dombey oli hyvin kylmä ja tyyni, kun taas majuri ihan suitsusi ja kohisi kiihkeästä jännityksestä. Vihdoin alkuasukas avasi oven, ja hetkisen kuluttua ilmestyi erittäin kukoistava, mutta ei kovin nuorekas nainen, jonka raukea astunta pitkin käytävää oli vienyt tovin aikaa.
"Hyvä herra Dombey", virkkoi nainen, "pelkään meidän myöhästyvän, mutta Edith on ollut jo ulkona valitsemassa soveliasta maisemaa piirrosluonnosta varten ja antanut minun odottaa. Te kaikkein vilpillisin majuri, kuinka voitte?" jatkoi hän ojentaen puhutellulle pikkusormensa.
"Rouva Skewton", sanoi Dombey, "sallikaa minun esitellä teille ystäväni Carker". Vaistomaisesti Dombey pani "ystävä" sanalle erikoisen painon kuin ilmaistakseen, että esitetty henkilö sai hänen luvallaan hyötyä sellaisesta viittauksesta. "Olettehan kuullut minun mainitsevan herra Carkeria."
"Kovin hauska tutustua", virkkoi rouva Skewton herttaisesti.