Punastus — ilma kun oli lämmin — levisi neiti Toxin kasvoille, kun hän tätä miettiessään käänsi päätänsä ja näki piirteensä kuvastimessa. Toisen kerran hän punastui nähdessään pienten kärryjen saapuvan Prinsessan aukiolle ja suuntaavan kulkunsa suoraan hänen ovelleen. Neiti Tox nousi, tarttui nopeasti saksiinsa ja päästyään siten vihdoin kasviensa luokse puuhaili hyvin innokkaasti niiden kanssa rouva Chickin astuessa sisään.
"Mitä minun suloiselle ystävälleni kuuluu!" huudahti neiti Tox käsivarret ojennettuina.
Jonkin verran mahtavuutta saattoi huomata neiti Toxin suloisen ystävän käytöksessä, mutta hän suuteli neiti Toxia ja vastasi: "Kiitos, hyvää, Lucretia. Samaa toivon kuuluvan sinullekin. Hem!"
Rouva Chickiä vaivasi omituinen yksitavuinen yskä, jonkinlainen alku tai johdanto yskimisen taitoon.
"Tulette hyvin varhain, rakkaani — se on perin ystävällistä", jatkoi neiti Tox. "Oletteko syönyt aamiaista?"
"Kiitos, Lucretia, olen", vastasi rouva Chick. "Söin varhain aamiaista" — tämä kelpo nainen näytti puhuessaan olevan hyvin utelias tarkastelemaan Prinsessan aukiota eri puolilta — "veljeni kanssa, joka on tullut kotiin".
"Hän on toivoakseni paremmassa voinnissa, rakas ystävä", sopersi neiti
Tox.
"Kiitos, hän voi paljon paremmin. Hem!"
"Rakkaan Louisani täytyy olla varovainen, kun on tuollainen yskä", huomautti neiti Tox.
"Ei se merkitse mitään", vastasi rouva Chick. "Se ennustaa vain ilman vaihdosta. Täytyy uskoa, että tulee muutos."