"Voi, Louisa, älkää lausuko niin kauheita sanoja", rukoili neiti Tox.
"Kauheita sanoja", toisti rouva Chick. "Kauheita sanoja! Eikö ole tosiasia, Lucretia, että äsken juuri ette kyennyt hillitsemään tunteitanne minunkaan nähteni, jonka silmät teidän on onnistunut niin täydellisesti sokaista?"
"Minä en ole ensinkään valittanut", vastasi neiti Tox nyyhkyttäen, "enkä sanonut mitään. Jos teidän uutisenne ovat jonkin verran vieneet minulta voimia, Louisa, ja jos olen joskus epämääräisesti kuvitellut herra Dombeyn tuntevan jotakin erikoisempaa minua kohtaan, niin ette suinkaan te moiti minua siitä."
"Hän sanoo kai pian", virkkoi rouva Chick kääntyen alistuneen ja vetoavan näköisenä kaikkien huonekalujen puoleen, "hän sanoo kai — sen arvaan — että minä olen yllyttänyt häntä!"
"En tahdo moittia, rakas Louisa, enkä valittaakaan. Mutta omaksi puolustuksekseni —"
"Niin", huudahti rouva Chick katsellen ympärilleen huoneessa ja hymyillen ennustajan tavoin, "nyt hän sanoo sen. Sen kyllä tiesin. Sanokaa se vain. Sanokaa se suoraan! Olkaa avomielinen, Lucretia Tox", virkkoi rouva Chick epätoivoisen kovaa, "mitä muuten lienettekin".
"Omaksi puolustuksekseni", änkytti neiti Tox, "teidän epäystävällisiä sanojanne vastaan, rakas Louisa, tahtoisin vain kysyä, ettekö ole usein suosinut sellaista kuvitelmaa ja sanonutkin, että kuka tietää, vaikka se toteutuisikin?"
"On olemassa kohta, jossa kärsivällisyys muuttuu naurettavaksi, jollei suorastaan rikolliseksi", sanoi rouva Chick nousten seisomaan, ei sillä tavoin kuin olisi aikonut jäädä seisomaan lattialle, vaan kuin ponnahtaakseen korkealle yläilmoihin. "Minä voin sietää paljon, mutta en liikaa. En tiedä, mikä taikavoima minuun vaikutti tänään tullessani tähän taloon, mutta minulla oli aavistus — synkkä aavistus", jatkoi rouva Chick väristen, "että jotakin tapahtuisi. Ja se aavistus kävi toteen, Lucretia, kun monivuotinen luottamukseni nyt on yhdessä silmänräpäyksessä haihtunut, kun silmäni ovat äkkiä auenneet ja näen teidät oikeassa hahmossanne. Lucretia, minä olen erehtynyt pitäessäni teitä ystävänä. Parempi on meille kummallekin, että koko juttu päättyy tähän. Toivon teille hyvää nyt ja aina vastakin. Mutta henkilönä, joka tahtoo olla tosi itseään kohtaan omassa vaatimattomassa asemassaan, millainen se asema lieneekin — ja veljeni sisarena — ja veljeni vaimon kälynä — ja veljeni tulevan anopin sukulaisena avioliiton kautta — ja saanen kai lisätä: Dombeyna — en voi nyt enää muuta kuin toivottaa teille hyvää huomenta."
Nämä sanat, jotka lausuttiin pistävän lempeästi ja joita kannatti siveellisen suoruuden ylevä leima, veivät puhujan ovelle. Siinä hän taivutti päätänsä ikäänkuin jokin ylevä henki tai marmorinen kuvapatsas ja vetäytyi sitten ajoneuvoihinsa etsiäkseen vahvistusta ja lohtua herransa ja puolisonsa Chickin sylistä.
Nimittäin kuvaannollisesti puhuen, sillä Chickin sylin täytti sanomalehti kokonaan. Tämä herra ei myöskään katsahtanut puolisoonsa muuta kuin salavihkaa. Eikä hän koettanut laisinkaan lohduttaa. Lyhyesti sanoen, hän luki vain ja hyräili laulunpätkiä, vilkaisten välillä salaa puolisoonsa virkkamatta sanaakaan, hyvää tai pahaa tai välinpitämätöntä.