Hetkisen pari hän näytti vaipuneen miettimään tuon ihanteellisen ajanmittarin käyntiä ja katseli pojan kasvoja kuin ne olisivat olleet kellotaulu.
"Hän onkin täpösen täynnä viisautta", huomautti hän heilauttaen koukkuaan myymälään päin. "Katsoppas tuonne! Siinä on hänen varastonsa. Maata, ilmaa ja vettä. Se on kaikki samaa. Siitä vain kysymys, mistä tahtoo sen löytää. Ylöskö ilmapallolla? Siinä se on. Alas sukelluskellon keralla? Tuossa se on! Haluatteko panna pohjantähden vaakakuppiin ja punnita sen? Hän sen kyllä suorittaa teidän puolestanne."
Näistä huomautuksista saattaa havaita, että kapteeni Cuttlen kunnioitus laivakojevarastoa kohtaan oli hyvin syvä ja että hänen älynsä osasi hyvin vähän erottaa niiden myyjää keksijästä.
"Ah", virkkoi hän huoahtaen, "ihanaa on ymmärtää niitä. Ja kuitenkin on myöskin hyvin ihanaa olla niitä ymmärtämättä. Tuskin voin sanoa, kumpi on parempaa. Hauskaa on istua täällä ja tietää, että voi joutua punnituksi, mitatuksi, suurennetuksi, sähköistetyksi, polarisoiduksi ja kaikenlaisten muiden hiton temppujen vaikutuksen alaiseksi tietämättä kuinka."
Ei mikään muu kuin ihmeellinen madeira yhdessä tällaisen tilaisuuden kanssa (joka teki toivottavaksi kehittää ja laajentaa Walterin henkeä) olisi voinut irroittaa hänen kieltään siinä määrin, että hän olisi päästänyt kuuluville näin suunnattoman sanatulvan. Hän näytti itsekin olevan ihmeissään siitä tavasta, kuinka hän paljasti sen salaisen ilon lähteet, jota hän oli tuntenut saadessaan syödä sunnuntaipäivällisiä tässä pikku huoneessa kymmenen vuoden aikana. Sitten hän kävi surullisemmaksi ja viisaammaksi, alkoi mietiskellä ja vaikeni.
"Eteenpäin!" huusi hänen ihailunsa esine palattuaan myymälästä.
"Ennenkuin saat totilasisi, Ned, täytyy meidän tyhjentää tämä pullo."
"Hyvä", virkkoi Ned täyttäen lasinsa. "Annetaan pojallekin vähän lisää."
"Kiitos, en juo enää, eno!"
"Tietysti, tietysti", sanoi Sol, "vähän lisää. Me juomme pullon tyhjäksi liikkeen kunniaksi, Ned — Walterin liikkeen. Kuka tietää, vaikka siitä kerran tulisi hänen liikkeensä, edes osaksi. Sir Richard Whittington nai isäntänsä tyttären. Ja vaikkei herra Dombeyllä olekaan tytärtä."
"Onpa kyllä, eno, on hänellä", sanoi poika punastuen ja nauraen.