Richards otti hänet sanaakaan puhumatta, kantoi siihen pikku vuoteeseen, jossa pienokainen nukkui, ja laski hänet Paulin viereen. Florence painautui niin lähelle veljeään kuin oli mahdollista häntä häiritsemättä, ojensi toisen käsivartensa arasti lapsen kaulan ympäri, kätki toisella käsivarrella kasvonsa, joita ympäröivät hänen kosteat ja hajalliset hiuksensa, ja makasi liikahtamatta.
"Pikku raukka", virkkoi neiti Tox, "luullakseni hän on nähnyt unta".
Tämä mitätön tapaus oli niin katkaissut keskustelun kulun, että oli vaikeata päästä siihen käsiksi. Ja sitäpaitsi oli rouva Chickiä niin liikuttanut hänen oman suvaitsevan luonteensa tarkasteleminen, että hän ei enää voinut olla hyvällä tuulella. Ystävykset siis lopettivat pian teenjuontinsa, ja palvelija lähetettiin noutamaan ajuria neiti Toxille. Tällä olikin suuri kokemus vuokrakärryistä, ja kun hän lähti niillä liikkeelle, meni häneltä tavallisesti paljon aikaa alkuvalmistuksiin, jotka hän suoritti hyvin järjestelmällisesti.
"Suvaitkaa olla niin hyvä, Towlinson", virkkoi neiti Tox, "ja ottakaa ensiksikin mukaanne kynä ja mustetta ja merkitkää hänen numeronsa selvästi muistiin".
"Kyllä, neiti," sanoi Towlinson.
"Sitten olkaa hyvä ja kääntäkää pielus, Towlinson", virkkoi neiti Tox.
"Se on tavallisesti kostea, rakas ystävä", lisäsi hän erikseen rouva
Chickille.
"Kyllä, neiti", sanoi Towlinson.
"Sitten vaivaan teitä vielä", huomautti neiti Tox, "viemään tämän kortin ja shillingin. Kortissa on sen paikan osoite, jonne hänen on vietävä minut, ja sitten hänen pitää ymmärtää, ettei missään tapauksessa sovi vaatia palkkioksi enempää kuin shillingi."
"Aivan niin, neiti", sanoi Towlinson.
"Ja — valitettavasti minun täytyy vaivata teitä niin paljon,
Towlinson", virkkoi neiti Tox katsellen häntä miettiväisenä.