»Niin, jos tahtoisitte ottaa minut», vastasi Rob, joka oli niin menetellessään vain noudattanut herransa määräyksiä, mutta ei uskaltanut puolustaa itseään sentapaisella viittauksella.
»Hyvä on», sanoi Carker. »Sinähän tunnet minut, poika?»
»Kyllä, hyvä herra», vastasi Rob hypistellen hattuaan samalla kun Carkerin katse piti häntä yhä vallassaan ja hän koetti turhaan päästä siitä vapaaksi.
Carker nyökkäsi. »Ole siis varuillasi!»
Rob ilmaisi nopeilla toinen toistaan seuraavilla pikku kumarruksilla ymmärtävänsä selvästi tämän neuvon ja kumarteli kaiken matkaa perääntyessään ovelle, tuntien suurta huojennusta ajatellessaan pääsevänsä ulos. Silloin hänet pysäytettiin.
»Hei!» huusi Carker kutsuen Robin takaisin. »Sinulla on ollut tapana — suljeppas ovi!»
Rob totteli kuin olisi hänen henkensä riippunut hänen nopeudestaan.
»Sinulla on ollut tapana kuunnella salaa, pitää silmällä, ja niin edespäin.»
»Enhän minä täällä niin tee, hyvä herra», vastasi Rob, »kunniasanallani vakuutan, en tee niin. Tahtoisinpa kuolla, jos tekisin niin, vaikka minulle luvattaisiin mitä, paitsi jos te niin käskette, herra Carker.»
»Parasta onkin, että luovut siitä tavasta. Sitäpaitsi sinä olet tottunut lörpöttelemään ja kielimään», sanoi hänen isäntänsä järkähtämättömän kylmäverisesti. »Varo sitä täällä, sillä muuten sinut hukka perii, lurjus», ja Carker hymyili taas uhaten Robia etusormellaan.