»Kukonpoikaa», toisti Toots.
Kun kapteeni pudisti päätään, selitti Toots, että se mies, jota hän oli tarkoittanut, kuuluisa ja yleisesti tunnettu henkilö, oli peittänyt maineenlaakereilla sekä itsensä että maansa taistellessaan Nobbyn kanssa, mutta tämänkään selityksen jälkeen asia ei näyttänyt vielä ollenkaan vaikenevan kapteenille.
»Vain senvuoksi kysyin, että hän on ulkona», jatkoi Toots. »Mutta se ei tee mitään. Ehkä hän ei kastu pahasti.»
»Voin heti paikalla lähettää sanan hänelle», huomautti kapteeni.
»No, jos te tosiaankin tahdotte olla niin ystävällinen, että annatte hänen istua myymälässä nuoren apulaisenne kanssa», virkkoi Toots hihittäen, »olisin iloinen, sillä, nähkääs, hän loukkaantuu helposti, ja kosteus on hyvin sopimaton hänen ruholleen. Minä kutsun hänet sisälle, herra Gills.»
Niin sanoen Toots astui myymälän ovelle ja vihelsi yön pimeyteen erikoisella tavalla. Kohta ilmestyi stoalaisen näköinen karkeaan valkoiseen päällystakkiin kääriytynyt miekkonen, jolla oli laakealierinen hattu, hyvin lyhyt tukka, murtunut nenäluu ja huomattavan iso paljas ja hedelmätön pälvi kummankin korvan takana.
»Istukaa, Kukonpoika», virkkoi Toots.
Taipuvainen Kukonpoika sylkäisi suustaan muutamia pieniä oljenkorsia, joilla oli herkutellut, ja otti uuden annoksen toisessa kädessä pitelemästään lisävarastosta.
»Ei suinkaan täällä ole mitään kostean pisaraa saatavissa?» kysyi Kukonpoika ylimalkaisesti. »Tämä virtanaan valuva yö on kova paikka miehelle, jonka pitää elää hyvinvoinnistaan.»
Kapteeni Cuttle toi lasin rommia, jonka Kukonpoika heittäen päänsä taaksepäin tyhjensi itseensä kuin tynnyriin lausuen sitä ennen lyhyesti: »Meidän hyväksemme!» Sitten palasivat Toots ja kapteeni takahuoneeseen ja istuutuivat tulen ääreen, jolloin Toots aloitti: