Kapteenin kasvojen joka kuhmu kalpeni hämmästyksestä ja vihasta. Hänen otsansa punainen juovakin haihtui kuin sateenkaari pilvien synketessä.
»Sanonpa teille jotakin, kapteeni Cuttle», jatkoi Carker häristäen etusormellaan ja näyttäen hänelle kaikki hampaansa, mutta hymyillen yhä ystävällisesti, »minä olin liian suopea teille, kun kävitte täällä viimeksi. Te kuulutte vehkeileviin ja julkeisiin ihmisiin. Halutessani säästää nuorukaista, mikä hänen nimensä olikaan, joutumasta potkaistuksi pois paikastaan suinpäin, siedin teitä, hyvä kapteeni, mutta kerran, vain kerran. Poistukaahan siis nyt!»
Kapteeni oli kuin naulattu paikalleen eikä saanut sanaakaan suustaan.
»Menkää», virkkoi hyväntuulinen konttoripäällikkö, nostaen takinhelmansa ja seisoen sääret hajallaan kamiinin edessä matolla, »menkää tiehenne järkevänä miehenä, jottei tarvitsisi heittää teitä ulos tai turvautua muuhun väkivaltaiseen keinoon. Jos herra Dombey olisi täällä, kapteeni, olisi teidän mahdollisesti pakko lähteä talosta häpeällisemmällä tavalla. Minä en sano muuta kuin: menkää!»
Kapteeni löi painavalla nyrkillään rintaansa kuin saadakseen sillä keinolla vedetyksi henkeään syvempään, katseli Carkeria kiireestä kantapäähän ja loi silmäyksen ympärilleen tässä pienessä huoneessa ikäänkuin ei olisi selvästi ymmärtänyt, missä tai minkälaisessa seurassa hän nyt oli.
»Te olette kavala, kapteeni Cuttle», jatkoi Carker kevyesti ja vilkkaan avomielisesti kuin maailmanmies ainakin, joka tunsi maailman liian hyvin joutuakseen pois tolalta minkään ilkityön ilmi tullessa, kun se ei koskenut häntä itseään, »mutta ette ole kuitenkaan kyllin viekas salataksenne koukkujanne täydellisesti — ette te eikä teidän poissaoleva ystävänne, kapteeni. Minne ihmeeseen se ystävänne on joutunut, häh?»
Taas kapteeni painoi käden rinnalleen. Henkäistyään vielä syvään hän vannoi mielessään kestävänsä, mutta pysyi vaiti.
»Te haudotte sieviä pikku suunnitelmia, pidätte hauskoja pikku neuvotteluja, teette hauskoja pikku sopimuksia ja otatte vastaan sieviä pikku vierailijoitakin, vai mitä, kapteeni?» kysyi Carker rypistäen kulmiaan ja samalla näyttäen hampaansa yhtä selvästi kuin ennenkin, »mutta kerrassaan julkeaa on tulla tänne sitten vielä kaiken jälkeen. Se ei sovi ollenkaan yhteen teidän viekkautenne kanssa! Teidän salaliittolaisten ja piilottelijain ja karkurien pitäisi ymmärtää paremmin, mikä on viisasta. Suvaitsetteko nyt ilahduttaa minua poistumalla?»
»Nuorukainen», huohotti kapteeni tukahtuneella ja vapisevalla äänellä, alkaen omituisesti heilutella painavaa nyrkkiään, »montakin sanaa haluaisin lausua teille, mutta en oikein tiedä, mihin ne ovat piiloutuneet juuri tällä hetkellä. Minun laskujeni mukaan hukkui nuori ystäväni Walter vasta eilen illalla, ja se saa minut hämmennyksiin. Mutta te ja minä tapaamme vielä varmasti toisemme, poika», sanoi kapteeni pitäen koukkuaan koholla, »jos elämme».
»Jos niin käy, ei se suinkaan osoita teidän taitavuuttanne, hyvä mies», vastasi Carker yhtä avomielisesti kuin ennenkin, »sillä voitte luottaa siihen, että yllätän teidät ja annan teidät ilmi. Varoitan teitä siitä. En teeskentele olevani siveellisempi kuin lähimmäiseni, hyvä kapteeni, mutta niin kauan kuin minulla on silmät ja korvat, en kärsi tämän talon tai kenenkään tämän suvun jäsenen luottamusta käytettävän väärin. Hyvästi», lisäsi Carker nyökäten.