"Minä luulen", virkkoi Snitchey, kääntyen pikaisesti tohtoriin päin, ikäänkuin hämmentääksensä sitä vaikutusta, jonka Clemencyn vastaus teki häneen, "että jos hän lakimies olisi, hän huomaisi tuon herttaiseksi ohjeeksi ainakin useimmille hänen klienteillensä. Ne ovat välistä hyvinkin röyhkeitä — niin eriskummainen on maailma — ja kuitenkin syyttävät he aina meitä sellaisiksi. Uskotteko, herra Alfred, että me virassamme voisimme verrata itseämme melkein peileihin, ja kun meidän tykönämme käy useinkin häijyjä ja riidanhaluisia neuvonkysyjiä, joiden ulkomuotokin on sangen vastenmielinen, niin on väärin moittia meitä, jos emme voi silmäillä heitä mieltymyksellä. Sellainen ajatus on minulla ja luullakseni myöskin Craggsilla."
"Aivan niin", myönsi Craggs.
"Jos herra Britain tahtoisi nyt olla hyvä ja tuoda meille vähän kirjoitusmustetta", sanoi herra Snitchey, kääntyen jälleen papereihinsa päin; "niin saisimme allekirjoittaa nämät ja panna näihin sinettimme, jonka tehtyä annamme nämät kaikki pois hallustamme samassa; muuten tulee postivaunu ja jättää meidät, ennenkuin osaamme aavistaakaan."
Jos saa päättää mitään toisen ulkomuodosta, niin varmaan olisi postivaunu voinut kulkea ohitse ilman että herra Britain olisi sitä yhtään tietänyt, sillä hän seisoi kokonaan ajatuksiinsa vaipuneena, vertaillen itseksensä tohtoria näihin lakimiehiin ja lakimiehiä tohtoriin sekä heidän klienttejänsä heihin kumpiinkin ja teki voimattomia koetuksia saada sormistinta ja muskottirautaa (näitä kahta hänelle vallan uutta aatetta) yhtäpitäväisyyteen jommankumman filosofiallisen järjestelmän kanssa. Sanalla sanoen selkkaannutti hän itseänsä paljoa pahemmin tieteisoppiin ja järjestelmiin, kuin suuri kaimansa koskaan on tehnyt. Mutta Clemency, joka oli hänen hyvä enkelinsä, — vaikk'ei hän sitä yhtään aavistanut, sillä Clemency harvoin vaivasi itseänsä mielenosotuksia näyttämällä, vaan oli aina käsillä oikeaan aikaan toimittamassa, mitä oli tehtävää — toi samassa kirjoitusmustetta ja teki hänelle taas sen hyvän työn, että kyynärpäillänsä herätti hänet tietoonsa, jotka herätysvälikappaleet niin virkistivät hänen muistoansa, että hän heti tuli aivan pirteäksi ja iloiseksi.
Se veisi liian paljon aikaa, jos rupeaisi kertoilemaan, kuinka mahdoton Britain'in oli päästä vapaaksi siitä luulosta, joka on tavallista kaikilla hänen kaltaisillansa, kirjoitusmustetta ja kynää harvoin tarvitsevilla, että nimen paneminen toisen kirjoittaman asiakirjan alle saattaa arveluttaviin rettelöihin ja on piammiten samaa kuin suurien rahasummien poislupaaminen, ja kuinka hän teki epiä sitä vastaan, eikä ruvennut panemaan nimeänsä, ennenkuin tohtori häntä pyysi ja hänen annettiin lukea läpi se kirjoitus, jonka alle hänen piti kirjoittaa nimensä, ja joka oli niin epäselvää käsialaa, sanainsovusta mitään puhumistakaan, että se oli hänestä kuin kiinan kieltä, ja kuinka hän sitten käänteli paperia moneen päin, nähdäkseen, ett'ei siinä ole vaan mitään petollisuutta sekä vihdoin kirjoitti siihen nimensä, mutta tuli sen johdosta aivan lohduttomaksi, ikäänkuin olisi kadottanut omaisuutensa tai oikeutensa. Ja kuinka sininen portfölji, jossa oli hänen nimensä paperiin kirjoitettuna, sitten alkoi niin salaperäisesti kiinnittää hänen mieltänsä, ett'ei hän mitenkään voinut sitä unhottaa, ja kuinka Clemency Newcome, ajatellessaan omaa tärkeyttänsä ja arvoansa, yht'äkkiä ilostui ja heittäytyi laamalleen pöydälle kädet levällään, ikäänkuin kotka siivet hajallaan, ja laski päänsä vasemmalle käsivarrellensa. Tämä kaikki oli valmistelua salaperäisten kuvien tekoon, johon meni koko joukko kirjoitusmustetta. Näistä kuvista otti hän samassa eräänlaiset ajatukselliset jäljennökset kielellänsä ja päästyänsä siten kirjoitusmusteen makuun, alkoi janota sitä samoin, kuin tiikerien sanotaan janoavan toisenlaista veteläainetta, tahtoen alinomaa allekirjoitella ja pistää nimensä mihin sattui. Lyhyesti sanoen, pääsi tohtori vapaaksi holhutoimestansa sekä kaikesta edesvastauksesta, joka siitä oli; ja Alfred, joka nyt itse otti hoitoonsa omaisuutensa, oli valmiina lähtemään elämän matkalle.
"Britain", sanoi tohtori, "mene portille ja pidä silmällä vaunun tuloa.
Aika joutuu, Alfred!"
"Niin tekee", vastasi nuori mies pikaisesti. "Hyvä Grace! sananen!… Muista Marionia, joka on niin nuori ja kaunis, niin miellyttävä ja ihastuttava sekä kalliimpi sydämmelleni kuin mikään muu maailmassa — hänet uskon minä sinun hoitoosi!"
"Hänen hoitamisensa on aina ollut minusta pyhää. Nyt se tulee vieläkin pyhemmäksi. Tahdon uskollisesti pitää häntä silmällä; luota minuun."
"Minä uskon sinua, Grace. Minä tiedän, että sinä tahdot tehdä sen, ja kukahan voisi katsoa sinun kasvoihisi, kuulla sinun äänesi ja kuitenkin epäillä sanojasi? Ah, hyvä Grace, jos minulla olisi sinun sydämmesi, jolla on niin suuri valta itsensä yli, ja sinun tyven mielesi, kuinka rohkeana lähtisin silloin tästä paikasta!"
"Todellakin!" vastasi Grace lempeästi hymyillen.