"Ja kuitenkin Grace — ei, sisareksi tulee minun sinua kutsua."
"Kutsu minua siksi!" sanoi Grace pikaisesti. "Minua ilahuttaa suuresti kuullessani sinulta sen nimityksen, älä siis kutsu minua enää muuten."
"Ja kuitenkin, siskoseni", jatkoi Alfred, "on Marionilla ja minulla parempi, kun sinun puhtaat ja vakaat ominaisuutesi ovat meille hyödyksi tässä asiassa; ne tekevät meitä molempia onnellisemmiksi ja paremmiksi. Jos vaikka voisin, niin en tahtoisi viedä niitä pois Marionin tuenta itseäni pitämään pystyssä!"
"Vaunu on jo kunnaan päällä!" huusi Britain.
"Aika joutuu, Alfred", muistutti tohtori.
Marion seisoi vähän matkan päässä heistä, katsoen maahan, mutta hänen nuori lempijänsä vei hänet, kuultuansa tuon sanoman, hänen sisarensa luokse, joka sulki hänet syliinsä.
"Koska lähden matkaan, niin pyysin Gracen minun poissaollessani hoitamaan sinua, rakas Marion, joka olet minun kallein omaisuuteni. Ja kun takaisin palattuani vaadin omakseni sinut, rakkaani, ja tie avio-yhdistykseemme silloin on avoinna, pitää meidän hartaimmaksi huoleksemme tulla se, että koetamme tehdä hänen elämänsä onnelliseksi, koetamme noudattaa kaikkea mitä tiedämme hänen haluavan, osottaaksemme hänelle rakkauttamme ja kiitollisuuttamme ja korvataksemme hänelle sitä ylenpaltista hyvyyttä, jota hän halulla tahtoo meille osottaa."
Marionin toinen käsi oli hänen kädessänsä, toinen Gracen kaulassa. Hän katsoi sisarensa silmiin niin levollisesti, niin kirkkaasti, niin rakasmielisesti, että hänen silmäyksessänsä näytti olevan sekaantuneena mieltymys, ihailu, suru, ihastus ja melkein jumaloitseminen. Sisarensa kasvot olivat hänestä kuin hyvän enkelin kasvot. Tyynesti ja rakasmielisesti silmäili tämä myöskin sekä häntä että hänen lempijäänsä.
"Kun aika tulee ja täytyyhän sen kerran tulla", jatkoi Alfred, "vaikka minua ihmetyttää, ettei se jo ole tullut; mutta Grace tietää parhaiten, sillä hän on aina oikeassa — kun hän tarvitsee ystävää, jolle voi avata koko sydämmensä ja joka olisi hänelle samallainen, kuin hän on ollut meille — niin tahdomme me olla hänelle uskolliset ystävät, ja silloin tunnemme riemua siitä varmuudesta, että hän, hyvä ja rakas sisaremme rakastaa meitä ja nauttii meiltä sellaista hellää rakkautta, kuin me hänen osaksensa suommekin."
Yhä vielä olivat nuoremman sisaren silmät kiintyneinä vanhempaan sisareen. Hän ei kääntänyt niitä kertaakaan Alfrediin päin. Ja vielä yhä katsoi Grace levollisesti, iloisesti ja rakasmielisesti välisti häneen välisti hänen lempijäänsä.