Vaunu oli portilla… Matkakapineet vietiin kiireesti siihen… Alfred lähti vaunussa matkaansa, mutta Marion ei niin liikahtanut.
"Hän viittaa sinulle hatullansa, sisar", sanoi Grace. "Sinun tuleva puolisosi. Katso!"
Marion nosti silmiänsä ja katsoi sinne päin hetkisen. Sitten rupesi hän jälleen entiseen asentoonsa. Ja katsoessaan nyt ensi kerran vakaisesti sisarensa kasvoihin, vaipui hän nyyhkien hänen syliinsä.
"Rakas Grace, Jumala siunatkoon sinua! Mutta minä en voi nähdä tätä! Se murtaa sydämmeni!"
II.
Snitcheyllä ja Craggsilla oli pieni, sievä konttoori vanhalla taistelukentällä. Siinä hoitivat he pieniä, sieviä asioitansa ja taistelivat joukottain pieniä järjestettyjä taisteluita lukuisien juttua käyvien edestä. Tosin ei näissä taisteluissa juoksujalkaa ryntäilty vastatusten, koska niissä oikeastaan jouduttiin vaan etanan nopeudella eteenpäin, mutta kuitenkin ottivat nämät yhdyslakimiehet niihin suurta osaa välisti saaden ampumia kantajina ollessansa, välisti antaen iskuja vastustajina ollessansa, välisti tehden ankaran hyökkäyksen vekseliasiassa ja välisti pitäen pientä kahakkaa epäjärjestyksisen velallisjoukon kanssa, miten tilaisuus milloinkin myönsi ja vihollinen sattui esiytymään. Sanomalehti oli sangen tärkeänä ja hyödyllisenä liittolaisena heidän leirissänsä, samoin kuin merkityksellisemmissäkin leireissä, ja melkein jokaisessa taistelussa, missä he osottivat sotapäällikön kykyä, oli aina vaikeata, kuten taistelijat perästäpäin juttelivat, tulla päätökseen ja varmuudella tietää millä paikalla oltiin, sillä savua oli niin paljo ympärillä.
Herrojen Snitcheyn ja Craggsin konttoori, jonka ovi tavallisesti oli seljällään ja jonne johti pari alaspäin menevää rappua, oli kauppatorin vieressä, että jokainen vihastunut talonpoika, joka halusi tulla löylytetyksi, saattoi ilman enempätä töydätä sinne sisälle. Heidän erikoinen neuvottelu- ja vastaanottohuoneensa oli vanha, pimeä ja matala pönttö, jonka laki oli mustunut ja näytti yrmeästi rypistävän kulmakarvojansa selkkautuneita lakiasioita kuulusteltaessa. Huonekaluina oli siinä muutamia korkeakarmisia nahkatuoleja. Niiden reunoja piiritti rivi isopäisiä vaskitenlikoita, joita siellä täältä oli putoillut pois, joko itsestään tai ehkä siten, että klientit raivoisina niitä peukalollaan ja etusormellaan näplivät. Siellä oli myöskin muotokuva raamissa jostain mainiosta tuomarista, ja niin peljättävän näköinen, että pieninkin suortuva hänen tukassansa oli riittävä pöyristämään hiukset katsojan päässä. Paalittain paperia oli tomuisissa kaapeissa, hyllyillä ja pöydillä; seinävierillä rivissä pieniä arkkuja, tulenkestäviä, ja munalukolla varustetuita, joiden kunkin kannessa oli nimi. Tuskaiset klientit tavailivat ajatuksissaan näitä nimiä aina edestakaisin, ikäänkuin julman tenhovoiman pakottamina, koettaen saada niistä selvää, kun he istuivat ja näyttivät kuultelevan herroja Snitcheytä ja Craggs'ia, vaikk'eivät näiden puheista käsittäneet yhtä ainoata sanaa.
Snitcheyllä ja Craggsilla oli yksityisessä elämässään samoin kuin virassaankin kumppani kummallakin. Snitchey ja Craggs olivat mitä parhaimpia ystäviä ja luottivat täydellisesti toisiinsa; mutta Snitcheyn rouva oli erinomaisen vastahakoisuutensa johdosta, joka ei lienekään juuri harvinaista avioelämässä, ottanut periaatteeksensa epäillä herra Craggsia; ja Craggsin rouva taas epäili samasta syystä herra Snitcheytä. "Sinun Snitcheysi", oli hänellä usein tapana sanoa herra Craggsille, käyttäen ylenkatseellisessa merkityksessä tätä taidokkaasti keksimäänsä monikkoa, ikäänkuin olisi ollut puheena pari housuja tai muita sellaisia esineitä, joiden nimellä ei ole yksikköä. "En todellakaan voi ymmärtää, mitä sinä tahdot noista Snitcheystäsi. Sinä luotat kokonaan liiaksi Snitcheyhisi, sen sanon, ja toivon ainoastaan, ett'et koskaan tulisi huomaamaan minun sanojani todeksi." Samalla tavalla sanoi Snitcheyn rouva herra Snitcheylle aina Craggsista, että tämä juuri puijasi häntä, jos kukaan on sitä milloinkaan tehnyt, ja että Craggs'in silmissä, jos kenenkään koskaan, esiytyi pahanelkisyys. Siitä huolimatta olivat yhdysmiehet kuitenkin sangen hyvät ystävät ylimalkaan, ja Snitcheyn rouva oli tehnyt Craggsin rouvan kanssa liiton "konttooria" vastaan, jota he molemmat inholla silmäilivät, ikäänkuin yhteistä vihollistansa, joka pitää vaarallista salavehkeilyä.
Mutta tästä konttoorista Snitchey ja Craggs kuitenkin imivät hunajata pesiinsä. Sinne jäivät he monta kertaa istumaan neuvottelukamarinsa ikkunan ääreen kauniina iltana, jolloin he silmäilivät vanhaa taistelukenttää (täten tekivät he ylimalkaan käräjäaikoina ainoastaan, sillä riita-asioiden paljous teki heidät silloin tunteellisiksi) ja kummastelivat ihmisten mielettömyyttä, kun eivät nämät voineet elää rauhassa eikä sovinnossa vetää toisiansa oikeuteen. Siellä kului päiviä, viikkoja, kuukausia ja vuosia, jonka voi huomata ainoastaan siitä, että vaskitenlikot nahkatuoleista vähitellen vähenivät ja paperikasat pöydillä kasvoivat. Lähes kolmen vuoden aika, joka siitä pitäen oli kulunut, kun aamiainen oli puutarhassa, jolloin he illalla pitivät yhdessä keskustelua, oli siellä vähentänyt noita edellisiä ja enentänyt noita jälkimäisiä.
He eivät olleet yksinänsä, vaan heillä oli juuri seurassansa mies, noin kolmikymmen-vuotias tai niillä paikoilla, jonka ulkomuodossa oli huolimattomantapaista ja kasvoissa eräänlaista tuimuutta, mutta muuten oli hän kauniskasvuinen, hyvästi vaatetettu ja hyvännäköinen. Hän istui parhaimmassa nojatuolissa, pitäen toista kättään rintansa päällä ja toista pöyheässä tukassansa. Herrat Snitchey ja Craggs istuivat vastatusten, viereisen pöydän ääressä. Yksi tulenkestävistä arkuista oli auki; osa sen sisällystä jo hajallaan pöydällä ja jäännöksiä otti herra Snitchey edelleen arkusta, kääntyen aina kynttilään päin ja silmäillen jokaista paperia erikseen, jota tehdessänsä hän tuon tuostakin pudisti päätänsä ja antoi jokaisen paperin aina herra Craggsille. Tämä silmäili niitä myöskin päätänsä pudistellen ja pani ne sitten pois kädestänsä. Välistä pysähtyivät he ja pudistellen yhdessä päätänsä katsoivat mietteliääsen klienttiin. Koska arkun kannessa oli nimi Mikael Warden esquire, niin voi siitä päättää, että nimi sekä arkku olivat saman miehen, ja ett'eivät Mikael Wardenin asiat mahtaneet olla hyvällä kannalla.