"Antamaan asianne hoidettavaksi, kuten jo sanoin", vastasi Snitchey. "Kun minä Craggsin kanssa hoidan niitä muutaman vuoden, niin kaikki tulee jälleen hyvälle kannalle. Ja ett'ette voisi häiritä meitä ehtojen tekemisessä ja noudattamisessa, tulee teidän lähteä pois ulkomaalle ja oleksia siellä koko ajan. Ja ett'ei teidän siellä tarvitsisi nälkää nähdä, voimme me toimittaa teille sinne muutaman sadan vuodessa eläkkeeksi, nyt alussakin jo — se on varmaa."
"Muutaman sadan!" vastasi klientti, "vaikka olen menettänyt tuhansia!"
"Sen kyllä uskon", vastasi Snitchey, pannen papereita hiljakseen takaisin rauta-arkkuun… "Siitä en ensinkään epäile", kertoi hän itseksensä, jatkaen mietteliäänä samaa tekoa.
Hyvin luultavasti tunsi lakimies klienttinsä. Ainakin teki hänen kuiva, ilkipintainen ja eriskummainen tapansa klientin mieleen hyvän vaikutuksen, sillä tämä tuli avosydämmisemmäksi ja suorapuheisemmaksi. Ja myöskin lienee klientti tuntenut lakimiehensä ja tahallaan viehätellyt häneltä ne neuvot, jotka sai, tehdäkseen sen tuuman, jonka aikoi ilmoittaa, viattomamman näköiseksi. Hän istui ja silmäili liikahtamatonta neuvonantajaansa, nostaen hymyillen hiljaa päätänsä, ja alkoi yht'äkkiä nauraa.
"Kuinka onkaan, itsepäinen ystäväni —" sanoi hän.
Herra Snitchey osotti kumppaniansa, lausuen: "Suokaa anteeksi, meitä on kaksi, minä ja Craggs."
"Suokaa anteeksi, herra Craggs", vastasi klientti, käyden kumarruksiinsa ja alentaen hiukan ääntänsä; "kuinka onkaan, itsepäiset ystäväni, niin te ette vielä tunne puoliakaan häviöstäni."
Herra Snitchey hämmästyi ja katsoa tuijotti häneen; samoin teki herra
Craggs.
"En ole ainoastaan velkaantunut", jatkoi klientti, "vaan myöskin…"
"Ettehän ainakaan liene rakastunut?" sanoi Snitchey.