"Kyllä me tunnemme asian", virkkoi Craggs.
"Tunnen sen minäkin", vastasi klientti tyynesti, "mutta mitä siitä? Ettekö te, jotka niin paljon tunnette maailmaa, ole koskaan kuulleet puhuttavan naisista, jotka ovat muuttaneet mielensä?"
"Tosin kyllä on ollut oikeudenkäyntiäkin lupauksen rikon johdosta", vastasi herra Snitchey, "sekä tyttöjä että leskiä vastaan, mutta useimmissa sellaisissa jutuissa…"
"Jutuissa!" virkahti klientti kärsimättömänä. "Älkää minulle puhuko jutuista. Yleisistä esimerkeistä tulisi paljoa isompia nidoksia kuin teidän lakikirjanne. Ja luuletteko sitä paitsi minun oleksineen tohtorin huoneessa turhaan kokonaista kuusi viikkoa?"
"Minä luulen", huomautti herra Snitchey hyvin vakaisesti kääntyen kumppaninsa puoleen, "että kaikista niistä pulista, joihin hevosensa ovat saattaneet herra Wardenin yhdessä ja toisessa tilaisuudessa — ja ne ovat olleetkin hyvin lukuisat ja kustannuksien alaiset, jota kukaan ei paremmin tiedä kuin hän itse, te ja minä — pahin pula kuitenkin tulee olemaan seurauksena siitä, jos hän edelleenkin pitää tällaista mieltä, että yksi hänen hevosistansa heitti hänet tohtorin puutarhan muurin viereen, jolloin häneltä taittui kolme kylkiluuta, olkaluu kävi poikki ja kuinka monta mustelmaa lienee tullut hänelle. Kun kuulimme hänen tohtorin hoidossa ja katon alla rupeavan paranemaan, emme ajatelleet sitä asiaa sen pitempään. Mutta nyt näyttää hänen laitansa olevan huono. Huono! Näyttää olevan sangen huono. Sitä paitsi on tohtori Jeddler myös meidän klienttimme."
"Herra Alfred Heathfield on myös tavallansa meidän klienttimme", lisäsi herra Craggs.
"Ja herra Mikael Warden on myös eräänlainen klientti", sanoi välinpitämätön vieras, "eikä olekaan mikään huono klientti. Hän on ollut hulluttelija kymmenen, kaksitoista vuotta; mutta nyt on Mikael Warden lakannut kylvämästä hukkakauraa, josta tullut sato on tuossa arkussa. Hän aikoo parantaa itsensä ja tulla viisaaksi. Ja todistukseksi siitä aikoo herra Mikael Warden naida Marionin, tohtorin rakastettavan tyttären, ja viedä hänet mukaansa, jos voi."
"TodelIakin, herra Craggs", alotti Snitchey.
"Todellakin tulee herrojen yhdysmiesten, Snitcheyn ja Craggs'in", keskeytti klientti, "tietää, miten velvollisuus vaatii heitä klienttejänsä kohtaan käyttäytymään. Se kieltää heitä sekautumasta pahanpäiväisiin rakkauden asioihin, kun joku heidän klienteistänsä näkee tarpeelliseksi uskoa niitä heille. Enhän minä aio viedä sitä nuorta naista vastoin hänen omaa tahtoansa, joten aikeessani ei siis ole mitään laitonta. En ole koskaan ollut herra Heathfieldin ystävä enkä edes tuntenutkaan häntä; en siis loukkaa hänen luottamustansakaan minuun. Rakastan ainoastaan samaa kuin hänkin ja koetan samoin kuin hänkin saada sen, jos voin."
"Hän ei voi", sanoi Snitchey silminnähtävästi levottomana ja hämmästyksissään. "Hän ei voi tehdä sitä, sir. Marion on rakastunut Alfrediin."