"Niin on minunkin luullakseni", virkkoi Craggs, mutta kuitenkin kuultelivat he molemmat klienttiä tarkkaavaisesti.
"Olkoon niin! Ei tarvitsekaan teidän kuunnella minua", vastasi klientti, "mutta en sentään voi olla asiasta puhumatta. Minä en aio pyytää siihen tohtorin suostumusta, sillä tiedän, ettei hän sitä antaisi; mutta ei sentään ole tarkoituksenani tehdä hänelle mielipahaa ja kiusaa, vaan (paitsi sitä, ett'ei sellaisessa joutavassa asiassa, kuten hän sanoo, ole mitään vakaista) tahtoisin ainoastaan vapauttaa hänen tyttärensä, oman Marionini siitä, mitä itse näen ja tiedän, että hän nimittäin pelkää ja pitää suurimpana onnettomuutenaan rakastajansa jälleen näkemistä. Se on totta, jos mikään, että hän pelkää Alfredin tuloa. Niin ollessa en siten tee kellekään vääryyttä. Nykyjään ahdistetaan ja ajetaan minua perästä täällä joka paikassa, että olen melkein kuin lentokala; hiiviskelen ympäri pimeässä, olen ulos-suljettuna omasta asunnostani enkä tohdi omalla maallani kävelläkään. Mutta se asunto, se maa ja monta tynnyrinalaa sen lisäksi tulevat jälleen, kuten itse olette vakuuttaneet, minun omakseni, joten Marion, teidän omien harkintojenne mukaan, jotka eivät koskaan ole liioiteltuja, on kymmenen vuoden kuluttua minun vaimonani pääsevä paljoa rikkaammaksi, kuin Alfred Heathfieldin vaimona. Sitä paitsi kammoo hän tätä miestä (huomatkaa se), enkä minäkään häntä rakasta, jos siten voi sanoa mieheen nähden. Kelle tapahtuu silloin vääryys? Asia on aivan suora ja mutkaton. Minun oikeuteni on yhtä tärkeä kuin Alfredinkin, jos Marion kerran päättää minuun suostua; ja minä taas annan hänen tehdä asiassa aivan mielensä mukaan. Te ette suvaitse kuulla tästä enempää, enkä minäkään tahdo enempää teille puhua, Sanokaa nyt, koska tunnette aikomukseni ja tilani… milloin on minulle parasta lähteä?"
"Viimeistään viikon kuluttua, vain kuinka, herra Craggs?" sanoi herra
Snitchey?
"Jo vähää ennemminkin kehottaisin minä teitä lähtemään", virkkoi
Craggs.
"No kuukauden kuluttua sitten", vastasi klientti, silmäiltyänsä ensin tarkkaavaisesti yhdysmiehiä. "Tästä päivästä kuukauden kuluttua. Tänään on torstai. Käyköön hyvästi tai huonosti, vaan tästä päivästä kuukauden kuluttua lähden matkaan."
"Se on pitkää viipymystä", virkkoi herra Snitchey, "se on liian pitkää. Mutta olkoon niin. Kah, kun ei ottanut itselleen kolmen kuukauden aikaa", jupisi hän itseksensä. "Vain aiotte nyt lähteä! Hyvää yötä, sir!"
"Hyvää yötä", rastasi klientti, pudistaen yhdysmiehiä kädestä. "Jos elätte, niin saatte vielä nähdä minun käyttävän ymmärtäväisemmin varojani. Tästä lähtein tulee onneni tähtenä olemaan Marion!"
"Menkää varovasti rapuista sir", muistutti Snitchey, "sillä siinä hän ei ole kiilumassa. Hyvää yötä!"
"Hyvää yötä!"
Yhdysmiehet tulivat nyt, kynttilä kädessä kummallakin, näyttämään hänelle rapuissa valkeaa, ja hänen mentyänsä seisoivat he ja silmäilivät toisiansa.