"Mitä antaa historiakirjan tuolla tavalla vallata mieltä!" sanoi tohtori Jeddler. "Painomustetta ja paperia!… Mutta kaikki voi siinä tapauksessa olla yhdenlaista. Vakaisen asian tekeminen painomusteesta ja paperista on yhtä järjellistä kuin sen tekeminen jostain muustakin. Pyyhi nyt kuitenkin silmäsi, enkelini, pyyhi silmäsi. Tohdin vakuuttaa, että sankaritar, josta luit, on jo aikaa sitten palannut kotiinsa ja hyvittänyt sen jo — joll'ei taas ole, niin suuri luku siitä, sillä olennainen koti ei ole muuta kuin neljä seinää ja olematon ainoastaan musteessa kastellun kynän jälkiä. Mutta mikä nyt on taas?"
"Minähän se olen", vastasi Clemency, pistäen päänsä sisään ovesta.
"No mikä sinulla on?" kysyi tohtori.
"Mikäpä minulla olisi", vastasi Clemency — eikä hänen sanojansa voinut epäilläkään, kun katsoi hänen pyöreihin kasvoihinsa, joissa, niinkuin tavallisesti, vallitsi suurin tyytyväisyys, tehden hänen oudonlaisesti muodostuneet kasvonsa milt'ei miellyttäviksi. Tosin eivät raamut kyynärpäissä olleet mitään sellaisia, että niitä olisi voinut pitää kauneuden merkkinä; mutta parempi on kuitenkin elämän läpi vaeltaessa satuttaa kyynärpäitä kuin luonnonlaatua, ja Clemency olikin luonteeltansa niin terve ja vilpas, että hän siinä suhteessa veti vertoja kelle maan kaunottarelle hyvänsä.
"Mikähän minulla olisi", sanoi Clemency, "mutta… tulkaa vähän likemmäksi, isäntä!"
Tohtori noudatti, hiukan hämmästyneenä, hänen pyyntöänsä.
"Olette sanonut, ett'en antaisi teille mitään heidän läsnäollessansa, muistatteko sen?" virkkoi Clemency.
Tohtorin perhettä tuntematon olisi luullut Clemencyn, kun hän tätä sanoessansa kummallisesti räpytteli silmiänsä sekä oudonlaisesti vavahutteli ja käänteli kyynärpäitänsä, tahtovan syleillä itseänsä ja tarkoittavan sanalla "mitään" jonkinlaista ulkonaista mieltymyksensä osotusta. Tohtori itsekin näytti yht'äkkiä hämmästyvän, mutta rauhoittui heti, kun Clemency, etsittyään ensin molemmat taskunsa, alkoi etsiä oikeaa taskuansa ja sitten taas vasenta, vaan heti jälleen palasi oikeaan ja otti sieltä kirjeen, joka oli tullut postissa.
"Britain oli poissa asialla", sanoi hän nauraen, ojentaessaan tohtorille kirjeen, "ja sill'aikaa toi postimies sen. Siinä on sinetissä A.H. Herra Alfred on kotimatkalla, siitä tohtisin vaikka vetoa lyödä… ja kohta saamme häät, sillä minulla oli tänä aamuna kaksi lusikkaa teevadissani. Ja kuinka hitaasti hän avaa sitä auki!"
Tämän puhui hän vallan itseksensä, nousten yhä ylemmäksi ja ylemmäksi varpaisillensa sekä kärsimättömänä, kun ei paikalla saanut tietää uutista, kiersi esiliinansa korkkiruuvin kaltaiseksi ja töristi suunsa pullonmuotoiseksi.