Clemency aikoi juuri vastata tähän epämyöntävästi, mutta Britain huomasi sen ja lisäsi hyvin juhlallisesti:
"Yhdessä sormistimen kanssa."
"Kohtele muita, niinkuin tahdot j.n.e.!" virkkoi Clemency ja ihastuksissaan tästä tunnustuksesta, pani käsivartensa ristiin ja alkoi läpytellä kyynärpäitänsä. "Onhan se lyhyt ja selvä lause, vain mitä?"
"En ole oikein varma", sanoi herra Britain, "voiko sitä pitää hyvänä filosofiana. Mutta kuinka onkaan, niin on se kuitenkin hyvä. Se vapauttaa meidät monista viisastelemisista, jota oikea filosofia ei aina teekään."
"Tiedäthän, kuinka itse aina käyttäydyit", sanoi Clemency.
"Kyllä", vastasi herra Britain, "ja erinomaisinta kaikesta on se, että minun piti juuri sinun kauttasi tulla käännetyksi. Se on sangen kummallista… Sinun kauttasi, jolla ei luullakseni ole koskaan puolta aatetta päässäsi."
Tuntematta itseään vähääkään loukatuksi, pudisti Clemency päätänsä, ja käsivarret ristissä nauraen, vastasi, ettei hän itsekään uskonut itsellänsä olevan mitään aatetta.
"Minä olen aivan varma siitä", sanoi herra Britain.
"Oikeassa oletkin", myönsi Clemency. "En tahdo uskotella muille minulla olevan aatetta, kun ei sitä kuitenkaan ole; mutta minä en sitä tarvitsekaan."
Benjamin otti piipun hampaistansa ja nauroi, että vedet tulivat silmiin. "Sellainen luonnonlapsi sinä Clemmy olet!" sanoi hän, pudistaen päätänsä, ja hyvin tyytyväisen näköisenä näihin sanoihinsa pyyhki vedet pois silmistänsä. Clemency, jolla ei ollut vähääkään halua lausua häntä vastaan, noudatti hänen esimerkkiänsä ja nauroi hänen mukaansa.