"Mutta kuitenkaan en voi olla pitämättä sinusta", sanoi Britain; "sinä olet kyllä hyvä tavallasi ja aina yhtäläinen. Kättä sen päälle Clem. Käyköön miten hyvänsä, aina tahdon ottaa osaa kohtaloosi ja olla ystäväsi."
"Tahdotko todellakin?" sanoi Clemency, "Se on sangen kauniisti sinulta."
"Tahdon niinkin", sanoi Britain, ojentaen hänelle piippunsa, että hän kopistaisi siitä poron ulos, "tahdon aina olla sinun tukesi. Kuule, mikä siellä ulkona on!"
"Siellä on joku. Tuntui siltä, kuin olisi hypännyt alas muurilta", sanoi Britain. "Ovatko kaikki yläkerrassa jo käyneet levolle?"
"Ovathan tähän aikaan jo kaikki levolla", vastasi Clemency.
"Etkö sinä kuule mitään?"
"En!"
Molemmat kuultelivat, vaan ei mitään kuulunut.
"Annas olla", sanoi Britain, ottaen lyhdyn seinältä. "Tahdon käydä ulkona katsomassa, mikä siellä on, ennenkuin menen levolle. Avaa ovi lukosta, minä sytytän lyhdyn."
Clemency noudatti hänen pyyntöänsä, mutta sanoi kuitenkin, että hän turhaan vaivasi itseänsä ulos ja kuvitteli mielessänsä siellä ketään olevan. Herra Britain myönsi Clemencyn saattavan olla oikeassa, mutta meni sentään ulos, aseena kohennuskeppi, antaen valon lyhdystä loistaa kaikille haaroille, likelle sekä etäälle.