"Kaikki on siellä hiljaa kuin kirkkotarhassa", virkkoi Clemency, katsoen ulos hänen jälkeensä, "sekä melkein yhtä kammottavaa."
Mutta käännyttyään ovelta takaisin kyökkiin, oli hänen vastassansa hento olento. Hän peljästyi kauheasti ja kiljasi: "Mitä tämä on?"
"Olkaa hiljaa!" vastasi Marion pikaisesti ja kuiskaten. "Onhan Clemency aina pitänyt minusta, vain kuinka?"
"Eikö ole sitten? Onko siinä mitä epäilemistä vielä?"
"Ei suinkaan. Vaan päin vastoin olen aivan vakuutettu siitä ja sentähden voin luottaakin teihin. Täällä ei ole ketään toista, johon voisin nyt luottaa."
"Kyllä minuun voitte luottaa!" vastasi Clemency vilpittömästä sydämmestä.
"Tuolla ulkona on eräs", jatkoi Marion, viitaten oveen päin, "jota minun pitää tänä iltana tavata… Mikael Warden… älä Herran tähden tule sisälle! Ei nyt!" Clemency säpsähti hämmästyksestä ja pelosta, nähtyänsä ovella mustan ihmisolennon.
"Voit tulla millä minutilla hyvänsä ilmi", sanoi Marion, "ei siis nyt… Mene piiloon… minä tulen heti ulos."
Vieras viittasi kädellänsä ja katosi.
"Älkää menkö makaamaan, Clemency… odottakaa tässä minua!" jatkoi Marion kiireissänsä. "Olen tuntikauden koettanut saada tilaisuutta puhua kanssanne. Älkää pettäkö minua!"