"Herra Craggs on aina onnellisempi!" virkkoi Snitcheyn rouva.
"Sellaisen miehen, jolla on konttori, ei pitäisi koskaan naida", sanoi
Snitcheyn rouva.
Sitten sanoi Snitcheyn rouva itseksensä, että rouva Craggs on tuollaisella silmäyksellään juuri lävistänyt herra Craggsin sydämen, ja että tämä sen kyllä tiesi. Rouva Craggs taas kuiskasi miehellensä, että hänen Snitcheynsä puijasivat häntä aina, kun hän käänsi selkänsä, ja että hän kerran vielä tuli huomaamaan sen, vaan silloin oli se myöhäistä.
Välittämättä paljoa näistä muistutuksista, katseli herra Craggs yhä levottomasti ympärilleen, kunnes silmänsä vihdoin pysähtyivät Graceen, jolloin hän heti meni hänen luoksensa.
"Hyvää iltaa, neiti", tervehti Craggs. "Kuinka te olette kaunis tänä iltana! Onko sisarenne, neiti Marion…"
"On, hän on vallan terveenä."
"En, minä tahdoin kysyä, onko hän täällä?" virkkoi Craggs.
"Täällä? Ettekö näe häntä? Tuolla aikoo hän juuri ruveta tanssimaan", vastasi Grace.
Nähdäksensä paremmin, pani herra Craggs lasisilmät nenällensä ja silmäili hetkisen Marionia niiden läpi. Sitten rykäisi hän ja tyytyväisen näköisenä pisti ne takaisin taskuunsa, kun ensin oli pannut ne koteloon.
Nyt rupesi kuulumaan soittoa ja tanssi alkoi. Valkea leimusi uunin pesässä rätisten ja paukkaen, yleten ja aleten, ikäänkuin olisi sekin ottanut osaa tanssiin. Välisti piti se keskeymätöntä ääntä, ikäänkuin koettaen myöskin soittaa. Välisti säteili ja paloi se, kuin olisi ollut tämän vanhan huoneen silmä. Välisti taas räpytteli se, ikäänkuin perheen vanhin räpyttelee silmiänsä nuorison kuiskaillessa nurkissa. Välisti leikitteli se joulupuille ja loisti leimuten niiden oksien välitse, että näytti kuin olisivat ne olleet ulkona kylmässä ja talviyön henkäilyt niitä liikutelleet. Välisti taas muuttui sen omituinen, iloinen luonne aivan hillittömäksi, jolloin se kovasti paukahtaen räiskähytti joukottain pieniä, viattomia säkeniä tanssivien seuraan ja ihastuneena kepposestaan tavotti ylös uuninpiippua myöten, kuin hullustunut.