Toinen tanssi oli juuri päättymäisillänsä, kun herra Snitchey taputti yhdysmiestänsä, joka seisoi ja silmäili sitä, käsivarteen.
Herra Craggs säpsähti, ikäänkuin olisi yhdysmiehensä ollut kummitus.
"Menikö hän pois?" kysäisi Craggs.
"Ole hiljaa! Hän oli luonani kolmatta tuntia", vastasi Snitchey. "Hän suoriutui kaikesta. Hän silmäili läpi kaikki häntä varten tehdyt järjestelymme, ja vielä hyvin tarkasti. Hän… Hm!"
Tanssi loppui. Marion meni aivan hänen ohitsensa, kun hän puhui. Mutta ei Marion huomannut häntä eikä hänen kumppaniansa, vaan haki sisartansa, joka istui toisella puolella salia, ja hiljaa kierrätellen vierasjoukon läpi, katosi heidän näkyvistänsä.
"Niinkuin näette, on kaikki selvänä ja hyvin", sanoi Craggs.
"Eihän hän enää maininnut mitään siitä asiasta?"
"Ei sanaakaan."
"Ja hän lähti todellakin? Hän on nyt todenperään poissa?"
"Kyllä hän pitää sanansa. Hän kulkee myötävirtaa jokea alas sillä kotelon kaltaisella veneellänsä ja joutuu tänä yönä merelle se huimapäinen myötä tuulta. Ensiksikään ei minkään kautta pääse niin huomaamatta kulkemaan ja toiseksi, sanoi hän, tulee nousuvesi nyt tuntia ennen puoliyötä. Olen iloinen, että siitä on päästy." Ja herra Snitchey pyyhki otsaansa ja oli hyvin kuuman ja levottoman näköinen.