Ei tohtorille tullut koskaan mieleen tutkia, koettivatko hänen molemmat tyttärensä tai jompikumpi heistä käsittää elämää jollakin tavalla todentekona. Mutta oliko hän filosofi.
Luonnoltansa hyvä ja ylevämielinen mies oli hän sattunut kompastumaan tavalliseen filosofien kiveen, joka ei olekaan niin tietämättömissä kuin alkemistien tutkimusten esine. Se kivi pettää usein hyvät ja ylevämieliset miehet sekä on sellaista turmiollista laatua, että se muuntaa kullan kuonaksi ja tekee kaiken, millä on arvoa, mitättömäksi.
"Britain!" äännähti tohtori, "kuules Britain!"
Pieni hyvin juron ja tyytymättömän näköinen mies tuli ulos huoneesta ja vastasi tohtorille säädyttömään tapaan:
"Mitä sitten?"
"Missä on aamiaispöytä?" kysäisi tohtori.
"Sisällä", vastasi Britain.
"Etkö aio kattaa sitä täällä ulkona, kuten sanoin sinulle jo eilen illalla?" virkkoi tohtori. "Tiedäthän, että tulee vieraita, että tässä on nyt aamulla, ennen postivaunun tuloa, paljo puuhaa, ja että tämä tilaisuus on aivan erinomainen."
"Minä en voi tehdä mitään, ennenkuin naiset tuovat omenia puista", vastasi Britain, korottaen ääntänsä joka sanalla, joten se tuli liiankin korkeaksi.
"No, eiköhän ne nyt jo tuo", sanoi tohtori katsahtaen kelloonsa ja sitten taputtaen käsiänsä. "Clemency, tule joutuin alas!"