"Kyllä!" vastasi nainen tikapuiden päältä ja kiiruhti alas. "Se työ on tehty. Joutukaa tytöt! Kaikki laitetaan valmiiksi puolessa minutissa."
Samassa alkoi hän kovasti puuhata, ja koska hän oli muodoltaan sangen naurettavan näköinen, niin maksanee häntä vähän tarkemmin esittää.
Hän oli noin kolmenkymmenen vuoden vanha. Hänen kasvonsa olivat lihavat ja hauskat, vaikka se, että ne olivat omituisesti kireellään, teki ne naurettavan näköiseksi. Mutta kuitenkin oli se erinomainen kömpelyys, joka esiytyi koko hänen ryhdissänsä ja käytöksessänsä, ilveellisempätä kuin mitkään ilveelliset kasvot maailmassa. Jos sanoo, että hänellä oli molemmat jalat samalla puolella ja vieraat kädet, ja etteivät nämät neljä raajaa näyttäneet olevan minkäänlaisessa yhdistyksessä keskenään eikä oikeissa paikoissa ruumistakaan, niin saa selvän kuvauksen todellisuudesta. Jos sanoo, että hän oli vallan tyytyväinen ja mielistynyt tällaiseen jäseniensä järjestykseen ja piti sitä asiana, joka ei ensinkään liikuttanut häntä, sekä käytti käsiänsä ja jalkojansa miten sattui, antaen niiden käänteillä aivan mielivaltaisesti, niin on se ainoastaan toden puhumista hänen miellyttäväisyydestänsä. Pukuna oli hänellä pari itsepäisiä jättiläiskenkiä, jotka harvoin pitivät lukua, mihin jalat niitä tahtoivat viedä, siniset sukat, monenvärinen karttuuni-leninki, jota rumemmankuosista ei rahalla ole saatavana, ja valkoinen esiliina. Hän piti aina lyhyitä hihoja, joten hänen kyynärpäänsä olivat paljaina ja niihin sattumuksen kautta syntyi kipeitä. Kyynärpäänsä näyttivät kovin huvittavan häntä, sillä alinomaa koetti hän katsoa niihin vääntämällä käsivarsiansa. Usein oli hänellä pikkuinen lakki milloin mitenkin päälaella, vaan harvoin samalla tavalla, kuin muut pitävät sellaista päähinettä. Kuitenkin oli hän kiireestä kantapäähän asti erinomaisen puhdas ja näytti tahtovansa olla tavallaan sieväkin. Hänen kiitettävä halunsa pysyä miellyttävänä ja säädyllisenä sekä itsensä että muiden silmissä oli syynä hänen sellaiseen omituiseen tapaansa, että hän tuon tuostakin nyki kureliivinsä plansettia ja sitten leninkiänsä, kunnes se laskeutui hänen mieleiseensä asentoon.
Sellainen oli ulkomuodoltansa Clemency Newcome, jonka itsensä luultiin tietämättään väärentäneen ristimänimensä Clementian tuon kaltaiseksi; mutta ei se sentään ollut varmaa, sillä hänen kuuro, vanha äitinsä, joka oli ollut sangen omituinen eukko, ja jota hän lapsuudestansa asti oli elättänyt, ei ollut enää elossa eikä hänellä ollut muitakaan sukulaisia. Nyt kattoi hän innolla pöytää. Välisti seisoi hän ruskeat käsivartensa ristissä, kynsien teräviä kyynärpäitänsä ja silmäillen levollisena valmistuksia; välisti taas, kun yht'äkkiä muisti, minkä oli unohtanut, kiiruhti sitä noutamaan.
"Molemmat lakimiehet tulevat, isäntä!" sanoi Clemency sellaisella äänellä, joka ei ilmoittanut suurta hyväntahtoisuutta.
"Aha!" vastasi tohtori, mennen portille heitä vastaan. "Hyvää huomenta, hyvää huomenta! Grace-piijani! Marion! Tässä ovat herrat Snitchey ja Craggs. Missä on Alfred?"
"Kyllä hän kohta palajaa", vastasi Grace. "Hänellä oli niin paljo puuhaa tänä aamuna matkaan valmistautuessaan, että hän nousi ylös jo päivänkoitossa… Hyvää huomenta herrat."
"Neitiseni!" sanoi herra Snitchey, "saan sanoa teille omasta sekä Craggs'in puolesta (tämä kumarsi) hyvää huomenta. Hyvä neiti", jatkoi hän sitten, kääntyen Marioniin päin, "sallikaa minun suudella kättänne (ja teki sen samassa). Toivon, että saisimme vast'edes vielä sata kertaa viettää tätä merkillistä päivää" (vaikka se kuitenkin oli epävarmaa, lähtivätkö nämät sanat hänen sydämmestänsä sillä hänessä ei näköään ollut kovin suurta myötätuntoisuutta muihin).
"Ha, ha, ha!" nauroi tohtori filosofiallisesti kädet taskussa. "Viettää tätä suurta farssia oikein kuusinäytöksisenä."
"Mutta sentään ette soisi tätä suurta farssia lyhyemmäksi siinä olevan miellyttävän näyttelijättären tähden, siitä olen varma", sanoi Snitchey, pannen sinisen portföljinsä, jossa oli asiakirjoja, pöydänjalkaa vasten.