"No sitten", sanoi Clemency, jatkaen kertomustansa samaan koneelliseen tapaan ja asentoansa yhtään muuttamatta, "menivät he keskenänsä vihdoin naimisiin. Heidän häänsä olivat Marionin syntymäpäivänä — se vuosipäivä on taas huomenna. Heidän häänsä olivat hyvin mutkattomat, mutta onnelliset. Herra Alfred sanoi eräänä iltana, kun he kävelivät vanhassa puutarhassa: 'Grace, pidämmekö häämme Marionin syntymäpäivänä?' Ja niin he tekivätkin."
"Ovatko he onnellisesti eläneet yhdessä?" kysäisi vieras.
"Ovat", vastasi Clemency. "Kaksi ihmistä ei voi olla onnellisempaa, kuin he ovat. Heillä ei ole koskaan ollut muuta murhetta kuin se yksi Marionista."
Nyt nosti Clemency päätänsä, ikäänkuin olisi yht'äkkiä huomannut, millaisissa suhteissa hän johdatti mieleensä näitä tapauksia, ja katsahti vieraasen. Mutta kun vieraan silmät olivat ikkunaan päin ja hänen huomionsa kiintyneenä näköalaan, niin alkoi Clemency tehdä pikaisia eleitä miehellensä. Hän osotti kuulutusta ja väänteli suutansa, ikäänkuin tahtoen hyvin innolla tehdä miehensä ymmärrettäväksi jotain sanaa tai lausetta. Mutta kun ei hän päästänyt pienintäkään ääntä ja hänen merkkinsä samoin kuin muutkin eleensä, olivat sangen omituista laatua, niin oli herra Britain vaimonsa käsittämättömän käyttäytymisen johdosta joutua hämille. Hän katsahteli tuikasti pöytään, vieraasen, teelusikkoihin, vaimoonsa — seurasi silmillään tämän kuvahtelua, jossa näkyi kummastus, hämmästys ja neuvottomuus — kysyi samallaisilla eleillä, oliko se vieraan omaisuus, joka oli vaarassa, vai oliko hän itse tai hänen vaimonsa vaarassa — vastasi hänen merkkeihinsä merkeillä, jotka ilmoittivat suurinta levottomuutta ja hämmennystä — katsoi tarkasti hänen huuliensa liikuntoa ja arvaili puoliääneensä "puita ja heiniä", — vaan ei likipitäenkään, mitä Clemency tahtoi sanoa.
Clemency huomasi vihdoin tällaisen sananvaihdon turhaksi ja siirrettyään tuoliansa hiljaa likemmälle vierasta, istuutui sille ja oli katsovinaan maahan, vaikka tuon tuostakin loi terävän silmäyksen vieraasen, odottaen tätä puhumaan hänelle. Pitkään ei hänen tarvinnutkaan odottaa, sillä vieras kysyi heti:
"Ja kuinka kävi sen nuoren naisen sitten, kun se lähti kotoansa? Onko siitä mitä tietoa?"
Clemency pudisti päätänsä. "Olen kuullut", vastasi hän, "että tohtori Jeddler tietää siitä enemmän, kuin muille puhuu. Neiti Grace on saanut kirjeitä sisareltansa, joissa se sanoo voivansa hyvin ja olevansa onnellinen, paljoa onnellisempi kuin olisi voinut olla naimisissa Alfredin kanssa. Ja neiti Grace on kirjoittanut hänelle takaisin. Mutta kuinka onkaan, niin kuitenkin ovat hänen elämänsä ja vaiheensa olleet salassa ainakin tähän asti. Niistä ei kukaan ole saanut selvää, mutta yksi ne sentään…"
Clemency pysähtyi puheessansa.
"Mitä yksi ne sentään?" kysäisi vieras.
"Mutta yksi ne sentään mahtanee tuntea", jatkoi Clemency, vetäisten nopeasti henkeänsä.