"Kuljetko nopeasti?" kysyi Scrooge.
"Tuulen siivillä", vastasi haamu.
"Sinä olet kai suorittanut aika matkan seitsemän vuoden kuluessa", lausui Scrooge.
Kun haamu kuuli tämän, kiljasi se uudestaan ja kalisti kahleitansa niin hirveästi yön hiljaisuudessa, että kaupungin vartiamiesten olisi täydellä syyllä sopinut haastaa häntä oikeuteen rauhan häiritsemisestä.
"Voi vangittu, sidottu ja kahdenkertaisesti kahletettu!" huudahti kummitus, "kun ei tiedä, että kokonaiset vuosisadat taukoamatonta työtä, jota kuolemattomat olennot tekevät tämän mailman hyväksi, saavat mennä ijankaikkisuuteen, ennenkuin se hyvä, johon mailmassa on tilaisuutta, kaikki on kehkeyntynyt. Kun ei tiedä, että jokaisen kristityn henki, joka työskentelee siivosti vähäisellä alallansa, olipa se mikä hyvänsä, huomaa kuolevaisen elämänsä liian lyhyeksi, niihin äärettömiin keinoihin katsoen, joilla voisi hyötyä tehdä. Kun ei tiedä, ettei mikään katumuksen määrä voi palkita väärin käytettyä elämää! Kuitenkin semmoinen minä olin! Oi! Semmoinen minä olin!"
"Mutta sinä toimitit aina hyvin asiasi, Jakob", sammalsi Scrooge, joka nyt alkoi sovittaa haamun puhetta itseensä.
"Asiasi!" huudahti haamu, väännellen taas käsiänsä. "Ihmiskunta oli minun asiani. Yhteinen hyvä oli minun asiani; armeliaisuus, sääliväisyys, pitkämielisyys ja hyvänsuonti olivat kaikki minun asiani. Kauppani toimet olivat vaan veden pisara asiaini aavassa valtameressä!"
Nyt se ojennetuilla käsivarsilla nosti ylös katseensa, niinkuin niissä olisi ollut kaikki syy sen turhaan suruun, ja paiskasi ne rajusti maahan jälleen.
"Tähän vierevän vuoden aikaan", lausui kummitus, "kärsin minä kaikkein enimmän. Miksi minä astuin kanssaihmisten joukossa, silmät alaspäin, enkä koskaan nostanut niitä tuota siunattua tähteä kohden, joka johdatti viisaat miehet halpaan majaan! Eikö löytynyt mitään köyhiä asuntoja, joihin sen valo olisi ohjannut minua?"
Scrooge pelästyi paljoa enemmän, kun hän kuuli kummituksen jatkavan tällä tavalla, ja rupesi erittäin vapisemaan.