"Tunti itse", huudahti Scrooge riemuiten, "eikä mitään muuta!"
Hän puhui, ennenkuin tunti-kello soi. Se soi nyt syvällä, kumealla, kolkolla äänellä yksi. Huone leimahti samalla valoisaksi ja uutimet vedettiin syrjään.
Hänen vuoteensa uutimet vedettiin syrjään, sanon teille: joku käsi veti ne. Ei uutimia jalkain kohdalla eikä uutimia selän takaa, vaan silmäin edestä. Hänen vuoteensa uutimet vedettiin syrjään; ja hypähtäen puoleksi istualle näki Scrooge kasvoista kasvoihin sen yliluonnollisen vieraan, joka oli liikuttanut niitä; näki tuon yhtä likeltä, kuin minä nyt hengissä siirryn lähelle teitä, ja minä seison kyynäspäittenne vieressä.
Se oli kummallinen olento — niinkuin lapsi: ei kuitenkaan niin suuresti lapsen, kuin vanhan miehen kaltainen, joka katsottuna jonkun yliluonnollisen medium'in läpi näyttää loitonneen ja sentähden menneen pieneksi, kuin lapsi. Hiukset, jotka riippuivat alas hartioille, olivat valkoiset, niinkuin korkeasta ijästä; eikä kuitenkaan nähty yhtäkään ryppyä kasvoissa, vaan iho oli hieno ja verevä. Käsivarret olivat pitkät ja suonikkaat; samoin kädet, joitten kouristus varmaan oli hyvin väkevä. Sen sääret ja jalat — muodoltaan erittäin sievät — olivat, niinkuin yläraajatkin, paljaat. Se oli puettu hohtavan valkoiseen tunikaan, ja lanteita ympäröitsi kaunis, välkkyvä vyö. Se piti kädessään viheriää rautatammen oksaa; vaan tästä taimen merkistä huolimatta oli se koristanut vaatteensa kesäkukilla. Mutta kaikkein kummallisin seikka oli se, että pää-lavesta kohosi kirkas, häikäisevä valon suihku, joka teki nämät kaikki näkyväksi, ja joka epäilemättä oli syy siihen, että henki alakuloisena ollessaan lakin sijasta käytti isoa kynttilän-sammutinta, jota se nyt piti kainalossa.
Mutta ei edes tämäkään ollut hengen suurin omituisuus, kun Scrooge kiinteämmin sitä katseli. Sillä sitä myöden, kuin vyö säteili ja kimalteli milloin mistäkin paikasta ja milloin kävi valoisaksi, milloin pimeni, sitä myöden hengen koko olento myöskin vaihteli vaihtelemistaan: välisti sillä oli vaan yksi käsivarsi, välisti yksi jalka, välisti kaksikymmentä jalkaa, välisti pari jalkoja ilman päätä, välisti pää ilman vartaloa; eikä katoavista osista häivääkään nähty siinä synkeässä pimeydessä, johon ne haihtuivat. Ja kun hän paraikaa ihmetteli tätä, ilmestyi se taas ihan kokonaisena ja selvänä hänen edessään.
"Oletko sinä se henki, jonka tuloa ennustettiin minulle?" kysyi
Scrooge.
"Olen!"
Ääni oli vieno ja lempeä. Kummallisen hiljainen, niinkuin se olisi tullut suuren matkan päästä eikä aivan läheltä häntä.
"Kuka ja mikä sinä olet?" tiedusteli Scrooge.
"Minä olen menneitten joulujen henki."