"Ammoinko menneitten?" kysyi Scrooge, katsellen hengen kääpiömäistä kokoa.
"Ei. Sinun entisten joulujesi."
Jos joku olisi Scrooge'lta kysynyt, minkä vuoksi häntä erittäin halutti nähdä henkeä lakki päässä, ei hän kenties olisi voinut selittää sitä, mutta hän käski hengen panna lakkinsa päähän.
"Kuinka!" huudahti haamu, "tahtoisitko sinä niin pian mailmallisilla käsillä sammuttaa sitä valoa, jota minä ja'an? Eikö siinä ole kyllin, että sinä olet yksi niistä, joitten himot tekivät tämän lakin ja pakoittavat minua koko vuosikausia peittämään sillä otsaani!"
Scrooge kielsi kunnioittavaisesti, että hän oli milläkään tavalla tahtonut loukata henkeä; hän ei myöskään tietänyt koskaan eläessänsä ehdollaan "lakittaneen" häntä. Sitten hän rohkeni kysyä, mikä asia hänet tänne toi.
"Sinun hyväksi!" vastasi henki.
Scrooge sanoi olevansa hyvin kiitollinen, mutta hän ei voinut olla ajattelematta, että hyvin nukuttu yö olisi paremmin edistänyt tätä tarkoitusta. Henki oli varmaan kuullut hänen ajattelevan, sillä se lausui kohta:
"Sinun parannuksesi siis. Ole varoillasi!"
Puhuessaan se ojensi vahvan kätensä ja tarttui hiljalleen hänen käsivarteensa.
"Nouse! ja seuraa minua!"