Henki koski hänen käsivarteensa ja osoitti sormellansa hänen nuorempaa itseänsä, joka oli kiintynyt lukemiseensa. Yhtäkkiä joku mies, joka oli puettu muukalaisiin vaatteisin — ihmeen todellinen ja selvä katsella — seisoi ulkopuolella akkunaa. Hänellä oli kirves vyössä, ja hän talutti suitsista aasia, jolla oli halkotaakka selässä.
"Oi, se on Ali Baba!" huudahti Scrooge ihastuksissa. "Se on rakas, vanha, rehellinen Ali Baba! Niin, niin, minä tiedän sen! Eräänä jouluna, kun tuo yksinäinen lapsi oli jätetty tänne aivan itsekseen, tuli hän ensi kerran, juuri niinkuin nyt. Poika raukka! ja Valentin", lausui Scrooge, "ja hänen hurja veljensä Orson; tuossa he astuvat! ja mikä hänen nimensä on, joka nukkuessansa, vaan alushousut päällä, laskettiin Damaskun portin eteen; etkö sinä näe häntä? Ja sultanin tallirenki, jonka haltiat käänsivät ylösalaisin; tuossa hän nyt seisoo päänsä päällä! Se oli oikein hänelle. Se ilahuttaa minua. Mitä hän prinsessaa puolisoksi tahtoi!"
Kovastipa Scrooge'n kauppa-ystävät Cityssä olisivat kummastuneet, jos olisivat kuulleet hänen aivan oudolla, itkun ja naurun sekaisella äänellä koko luontonsa vakavuudella puhuvan tämmöisistä asioista, sekä nähneet hänen innostuneet kasvonsa.
"Tuossa on papukaija!" huudahti Scrooge. "Viheriäinen vartalo ja keltainen pyrstö ja päälaessa salatin kaltainen tupsu; tuossa se on! 'Robin Crusoe rukka', huusi se hänelle, kun hän palasi kotiin ja oli purjehtinut saarensa ympäri. 'Robin Crusoe rukka, missä sinä olet ollut, Robin Crusoe?' Mies luuli näkevänsä unta, mutta eipä nähnytkään. Se oli papukaija, näet. Tuossa Perjantai juoksee hengen rajasta vähäisen lahdelman luo! Holoi! Hoi! Holoi!"
Sitten hänen tunteensa yhtäkkiä muuttuivat, joka oli aivan tavatonta hänessä, ja hän sanoi, säälien entistä itseänsä: "poika parka!" ja alkoi jälleen itkeä.
"Minä soisin", mutisi Scrooge, pistäen kätensä plakkariinsa ja katsoen ympärillensä, kun hän oli ensin pyyhkinyt pois kyynelensä manschetillaan: "mutta se on liian myöhäistä nyt."
"Mikä sinun nyt on?" kysyi henki.
"Ei mikään", vastasi Scrooge. "Ei mikään. Muuan poika lauloi eilis-iltana joulu-laulun ovellani. Minä soisin, että olisin antanut hänelle jotakin: siinä kaikki."
Henki hymyili miettiväisesti ja viittasi kädellänsä, sanoen sitä tehdessään: "katsotaan toista joulua!"
Kun nämät sanat lausuttiin, kävi Scrooge'n entinen itse isommaksi, ja huone muuttui vähän pimeämmäksi ja likaisemmaksi. Panelit siirtyivät tuonnemmaksi, akkunat ritsahtivat, muuri-savi putosi alas katosta ja paljaat ruoteet näkyivät sen sijaan; mutta kuinka nämät kaikki tapahtuivat, sitä ei Scrooge tietänyt enemmän, kuin tekään. Hän tiesi vaan, että kaikki oli aivan oikein; että kaikki oli tapahtunut niin; että hän oli siinä yksinään taas, kun kaikki muut pojat olivat menneet kotiin iloisia lupa-päiviä viettämään.