Hän ei lukenut nyt, vaan astuskeli edestakaisin epätoivoisena. Scrooge katseli henkeä, pudisti suruisesti päätänsä ja loi levottomasti silmänsä ovea kohden.
Se aukeni; pikkuinen tyttö, paljon nuorempi, kuin poika, tuli hiipien sisään, kiersi käsivartensa hänen kaulansa ympäri, suuteli häntä monta kertaa ja puhutteli häntä "kalliiksi, kalliiksi veljeksi."
"Minä olen tullut noutamaan sinua kotiin, rakas veli!" sanoi lapsi, taputtaen pieniä käsiänsä ja notkistuen alaspäin nauraaksensa. "Noutamaan sinua kotiin, kotiin, kotiin!"
"Kotiin, pikku Fanny?" kertoi poika.
"Niin!" lausui lapsi aivan täynnänsä iloa. "Kotiin kerrallaan. Kotiin ijäksi päivää. Isä on nyt monta vertaa ystävällisempi, kuin hänen oli tapa olla, että koti on niinkuin taivas! Hän puhui niin lempeästi minulle eräänä suloisena iltana, kun aioin juuri panna maata, että minä rohkenin kysyä häneltä kerran vielä, etkö sinä saisi tulla kotiin; ja hän sanoi: 'kyllä, kyllä hän saa'; ja lähetti minut vaunuilla tuomaan sinua, ja sinusta tulee mies!" arveli lapsi, avaten silmiänsä, "eikä sinun tarvitse koskaan enää palata tänne; mutta ensiksi me olemme kaikki yhdessä koko joulun pitkän ja vietämme mitä iloisinta aikaa koko mailmassa."
"Onpa sinusta tullut koko aikaihminen, pikku Fanny!" huudahti poika.
Tyttö taputti käsiänsä ja nauroi ja koetti koskea hänen päätänsä; mutta, kun hän oli liian lyhyt nauroi taas ja nousi varpaillensa häntä halaillakseen. Nyt hän alkoi lapsellisessa innossansa vetää häntä ovea kohden; ja poika, joka ei ollut vastahakoinen lähtemään, seurasi häntä.
Kauhea ääni huusi eteis-huoneesta: "tuokaat alas nuori herra Scrooge'n arkku!" ja samalla ilmestyi koulumestari itse, joka katseli nuorta herra Scrooge'a tuimalla ystävällisyydellä ja pelästytti häntä kovasti, kun hän löi kättä hänen kanssaan. Sitten hän vei pojan ja hänen sisarensa kellarinkaltaiseen, värisyttävään vierashuoneesen. Tässä ikivanhassa huoneessa olivat kartat seinällä ja taivaan- ja maanpallot akkunoilla vahan-näköiset pakkasesta. Siinä hän toi esiin pullon kummallisen vaaleata viiniä ja venkaleen ihmeen raskasta kakkua, ja jakeli näitä herkkuja vähin erin nuorelle väelle, Samalla kuin hän lähetti ulos laihan palvelian tarjoamaan lasillista "jotakin" kyytimiehelle, joka vastasi, että hän kiitti isäntää, mutta, jos se oli saman tapin takaa, kuin se, jota hän ennen oli maistanut, oli hän mieluisammin ilman. Tällä välin oli nuori herra Scrooge'n arkku sidottu kiinni vaunuihin, lapset jättivät oikein mielihyvällä koulumestarin hyvästi, nousivat vaunuihin ja ajoivat iloisesti puutarhaa alaspäin, niin että kerkeät pyörät tuoksuttivat härmää ja lunta, kuin vihmaa, talvi-vehreän tummista lehdistä.
"Aina hento olento, jonka yksi tuulen löyhäys olisi voinut lakastuttaa", lausui henki. "Mutta hänellä oli suuri sydän!"
"Niin oli", huudahti Scrooge. "Sinä olet oikeassa. Minä en tahdo kieltää sitä. Jumala varjelkoon minua!"