"Ei tule!" kertoi Bob, ja hänen intonsa jähtyi yhtäkkiä; sillä hän oli ollut Timin täysi-rotu hevonen koko matkan kirkosta ja oli tullut kiitäen kotiin. "Ei tule joulupäiväksi!"
Martha ei hennonut nähdä hänen pettyvän toiveissansa, vaikka vaan leikillä; niin hän tuli esiin ennen aikojaan oven takaa ja juoksi isän syliin, sillä välin kuin molemmat nuoret Cratchit'it työnsivät ja kantoivat Pikku Tim'in pois pesuhuoneesen kuulemaan, kuinka puddingi lauloi vaskikattilassa.
"Ja kuinka Pikku Tim käytti itseänsä?" kysyi Mrs. Cratchit, kun hän oli laskenut leikkiä Bob'in herkkä-uskoisuudesta, ja Bob oli halannut tytärtänsä sydämensä iloksi.
"Hän oli kiltti, kuin kulta", vastasi Bob, "ja vielä parempi. Hän käy niin miettiväksi, kun hän istuu niin paljon itseksensä, ja ajattelee mitä kummallisimpia asioita ikinä kuulit. Hän jutteli minulle, kun tulimme kotiin, että hän toivoi, että ihmiset olivat nähneet hänet kirkossa, koska hän oli raajarikko, ja että heidän ehkä olisi hyvä joulupäivänä muistaa Häntä, joka saatti rammat kävelemään ja sokeat näkemään."
Bob'in ääni värähteli, kun hän kertoi tätä heille, ja värisi vielä enemmän, kun hän sanoi, että pikku Tim vahvistui ja kävi terveemmäksi.
Hänen nopsas, vähäinen kainalo-sauvansa kuului lattialta, ja ennenkuin toinen sana lausuttiin, palasi Pikku Tim veljensä ja sisarensa kanssa, jotka taluttivat hänet hänen tuolillensa valkean eteen; ja sillä välin kuin Bob, lykäten ylös hiansuitansa — niinkuin, mies raukka, niitten olisi ollut mahdollinen käydä huonommaksi — ruukussa valmisti jotakin kuumaa gin'in ja limonin sekoitusta, liikutti sitä huolellisesti ja pani sen kaminin komeroon kiehuilemaan, meni nuori herra Peter ja molemmat kaikkialla läsnä-olevat nuoret Cratchit'it noutamaan hanhea, jonka he ennen pitkää juhlallisesti toivat kotiin.
Semmoinen hälinä seurasi, että olisitte luulleet hanhen olevan harvinaisimman linnun mailmassa, höyhenisen ilmauman, jonka rinnalla musta joutsen oli tavallinen eläin — ja totta puhuen oli asian laita melkein niin tässä talossa. Mrs. Cratchit varisti lihan nestettä (joka oli edeltäkäsin valmiina kastinpannussa) sihisevän kuumaksi; nuori herra Peter sotki rikki potaatit; Miss Belinda mausti omenakastinta; Martha pyyhki tomua pois lämmitetyistä talrikeistä; Bob otti pikku Tim'in viereensä pieneen pöydänkolkkaan; molemmat nuoret Cratchit'it nostivat tuoleja kaikille, itseänsä unhottamatta, ja asettuen vartiolle, kumpikin paikallensa, pistivät lusikat suuhunsa, etteivät he huutaisi hanhea, ennenkuin heidän tuli vuoro saada. Vihdoin ruoka oli tuotu esiin ja pöytärukous luettu. Henkityyni hiljaisuus syntyi, kun Mrs. Cratchit, tarkasti katsellen eteenleikkaus-veistä päästä päähän, hankki sysäämään sitä linnun rintaan; mutta kun hän teki sen, ja kun kauan odotettu täytöksen virta tulvasi esiin, nousi ilon humina kaikkialta pöydän ympäriltä ja yksin Pikku Tim'kin, innostuneena molempien nuorten Cratchit'ien esimerkistä, taputti pöytää veitsensä varrella ja huusi matalalla äänellä: "hurraa!"
Semmoista hanhea ei löytynyt koskaan, Bob sanoi, ettei hänen luullaksensa semmoista hanhea ollut milloinkaan paistettu. Sen mureutta ja hyvää makua, sen suurta kokoa ja halpuutta ihmettelivät kaikki. Yhdessä omenakastimen ja perunavaoin kanssa oli siinä kyllin päivällis-ateriaksi koko perheelle; niin, kuten Mrs. Cratchit suurella mielihyvällä sanoi (luoden silmänsä vähäiseen luupalaseen, joka oli vadilla), he eivät olleet lopulta jaksaneet syödä edes kaikkia! Kuitenkin oli jokainen saanut tarpeeksi, ja nuorimmat Cratchit'it erittäin olivat sukeltaneet salvia'an ja sipuliin kulmakarmoihin asti! Mutta nyt muutti Miss Belinda talrikit, ja Mrs. Cratchit lähti yksinään huoneesta — liian levotonna sallimaan ketään todistajaa — ottamaan pudding'ia ylös ja tuomaan sitä sisään.
Mitähän, jollei se ollut kyllin kypsynyt! Mitähän, jos se hajoisi ulos otettaissa! Mitähän, jos joku oli kiivennyt takapihan muurin yli ja varastanut sen, sillä aikaa kuin he iloitsivat hanhesta — tästä arvelusta molemmat nuoret Cratchit'it kävivät harmaan sinisiksi! Kaikenlaisia kauhuja ajateltiin.
Halloo! Vahvasti höyryä! Puddingi oli nostettu kattilasta. Hajua, niinkuin pesupäivänä! Se oli servietti. Hajua, niinkuin ravintopaikasta ja piirakan-leipojan puodista, joitten ovet ovat vieretysten ja joitten naapurina pyykki-vaimo on! Se oli puddingi! Puolen minutin perästä Mrs. Cratchit astui sisään — punehtuneena, mutta hymyillen voittoisasti — ja puddingi oli niinkuin kirjava kanuna-kuula, niin kova ja luja, palaen puolessa puolikorttelissa sytytetyssä konjakissa ja koristettuna rautatammen oksalla, joka oli pistetty sen huippuun.