"Mikähän teidän kalliin isänne lienee?" lausui Mrs. Cratchit. "Ja veljenne, Pikku Tim'in! Ja Marthakin tuli viime joulupäivänä puolta tuntia varemmin!"
"Tässä Martha on, äiti!" sanoi yksi tyttö, tullen esiin tätä lausuessaan.
"Tässä Martha on, äiti!" huusivat molemmat nuoret Cratchit'it. "Hurraa!
Meillä on semmoinen hanhi, Martha!"
"No, terve tultua, tyttöseni! Kuinka myöhään sinä tulet!" lausui Mrs. Cratchit, suudellen häntä kymmeniä kertoja ja toimeliaalla kiiruulla riisuen pois hänen shaaliansa ja hattuansa.
"Meidän täytyi päättää koko joukko töitä viime yönä", vastasi tyttö, "ja laittaa kaikki pois tänä aamuna, äiti!"
"Hyvä! Ei sillä ole väliä, kun vaan olet kotona", sanoi Mrs. Cratchit. "Istu alas valkean eteen, kultani, ja lämmitä itseäsi. Herra siunatkoon sinua!"
"Ei, ei! Tuossa isä tulee", huusivat molemmat nuoret Cratchit'it, jotka olivat joka paikassa yhtä haavaa. "Mene piiloon, Martha, mene piiloon!"
Niin Martha meni piiloon, ja sisään tuli lyhytläntä Bob, isä, ainakin kolmen jalan pituinen kaulahuivi (hepsuja lukematta) lekkuen edessään, ja kuluneet vaatteet paikattuina ja harjattuina, että ne näyttäisivät juhlallisilta, ja Pikku Tim selässä. Voi Pikku Tim parkaa! hänellä oli vähäinen kainalosauva, ja rautainen kehä tuki hänen jäseniänsä!
"No, missä Marthamme on?" huudahti Bob Cratchit, katsellen ympärillensä.
"Hän ei tule", vastasi Mrs. Cratchit.