"Minä!" huudahti henki.
"Sinä tahtoisit riistää heiltä kaikki keinot päivällissyöntiin joka seitsemäs päivä, joka usein on se ainoa päivä, josta sopii sanoa, että he syövät päivällistä ollenkaan", sanoi Scrooge. "Etkö tahtoisi?"
"Minä!" huudahti henki.
"Sinä koetat sulkea nämät paikat seitsemäntenä päivänä?" arveli
Scrooge. "Ja se tietää aivan samaa."
"Minä koetan!" huudahti henki.
"Anna minulle anteeksi, jos olen väärässä. Sitä on tehty sinun nimessäsi, taikka ainakin sinun perheesi nimessä", lisäsi Scrooge.
"Tämän teidän maanne päällä löytyy muutamia", vastasi henki, "jotka väittävät tuntevansa meitä ja jotka meidän nimessämme tekevät kiihkonsa, ylpeytensä, pahansuontinsa, vihansa, kateutensa, ulkokultaisuutensa ja itsekkäisyytensä tekoja, mutta jotka ovat yhtä vieraat meille ja koko meidän suvullemme, kuin he eivät olisi koskaan eläneet. Muista tämä, ja syytä heitä itseä heidän töistään, eikä meitä."
Scrooge lupasi tehdä niin; ja he astuivat näkymättöminä, niinkuin tähänkin asti, etukaupunkeihin. Henki oli siitä merkillinen, (niinkuin Scrooge oli huomannut leipurin luona), että, vaikka hänellä oli jättiläiskoko, hän mukaantui helposti jokaista paikkaa myöten ja ilmestyi matalan katon alla yhtä yliluonnollisena ja arvokkaan suloisena, kuin korkeassa salissa.
Ja kukaties hyvän hengen teki mieli näyttää tätä voimaansa taikka häntä johdatti hänen oma lempeä, jalo, sydämellinen luontonsa ja hänen hellyytensä kaikkia köyhiä ihmisiä kohtaan, kun hän meni suoraan Scrooge'n konttoristin luo; sillä sinne hän meni ja otti Scrooge'n mukaansa, joka piti kiinni hänen vaatteistaan; ja oven kynnyksellä henki hymyili ja pysähtyi siunataksensa Bob Cratchit'in asuntoa tulisoittonsa vihmalla. Ajatelkaat tätä! Bob'illa oli vaan viisitoista Bob'ia [Bob merkitsee myös shillingiä] viikkoonsa; hän pisti lauantaisin ainoastaan viisitoista ristimä-nimeänsä taskuunsa; vaan kuitenkin siunasi nykyisten joulujen henki hänen neljä-huoneista taloansa!
Nyt nousi Mrs. Cratchit, Cratchit'in vaimo, yksinkertaisesti puettuna kahdesti käännettyyn hameesen, mutta koristettuna nauhoilla, jotka ovat halvat ja kuuden pennyn edestä tekevät kyllin kauniiksi. Hän katti pöydän toisen tyttärensä Belinda Cratchit'in avulla, joka myöskin oli koristettu nauhoilla. Tällä välin pisti nuori herra Peter Cratchit kahvelin potaatti-pannuun ja, saaden suunnattoman paidankauluksensa kulmat — paidankaulus oli Bob'in yksityinen omaisuus, siirrettynä hänen pojallensa ja perillisellensä päivän kunniaksi — suuhunsa, iloitsi, kun havaitsi itsensä niin hienosti puetuksi, ja halasi näytellä itseänsä enimmin kuljetuissa puistoissa. Samalla kaksi vähempää Cratchit'ia, poika ja tyttö, hyökkäsivät sisään, huutaen, että he olivat leipurin-puodin lähellä tunteneet hanhen hajun ja tietäneet, että hanhi oli heidän; ja riemuiten hekumallisista salvia'n ja sipulin ajatuksista, tanssivat nämät nuoret Cratchit'it pöydän ympäri ja ylistivät nuorta herra Peter Cratchit'ia taivaasen asti, sillä välin kuin hän (nöyränä, vaikka hänen kauluksensa melkein kuristivat häntä kuoliaaksi) puhalsi valkeaan, siksi kuin hitaat potaatit kuohuivat ylös ja kolkuttivat lujasti pannunkantta, jotta heitä päästettäisiin ulos ja kuorittaisiin.