Scrooge ja henki saapuivat tämän miehen luo juuri kuin joku ämmä, kantaen raskasta vaatepankkoa, tuikahti puotiin. Mutta hän oli tuskin päässyt sisään, ennenkuin toinen ämmä samanlaisella taakalla myöskin astui puotiin; ja tätä seurasi kohta joku mies virttyneissä, mustissa vaatteissa, joka säikähtyi yhtä paljon heidät nähdessään, kuin he olivat säikähtyneet toisiansa tuntiessaan. Sulasta hämmästyksestä eivät he eikä piippusuu äijä tuokioon aikaan hiiskuneet mitään, vaan sitten he kaikki kolme purskahtivat nauruun.
"Lasketaan palkkavaimo ensin esiin!" huusi se, joka astui ensin sisään.
"Lasketaan pesu-akka toiseksi esiin; ja lasketaan hautajaistoimittajan
apulainen kolmanneksi. Katso, vanha Joe, tässä on hyvä sattumus!
Olemmehan kaikki yhtyneet täällä ilman välipuheetta!"
"Paremmassa paikassa, kuin tässä, ette olisi voineet yhtyä", sanoi vanha Joe, ottaen piippunsa suustaan. "Tule vierashuoneesen. Onhan se jo vanhastaan tuttu sinulle; eivätkä nuot molemmat toisetkaan ole ihan outoja. Odottakaat, siksi kuin suljen puodin oven. Kas, kuinka se kirisee! Täällä ei löydy yhtäkään niin ruostunutta raudanpalasta, kuin sen omat saranat, luulen ma; ja minä olen varma, ettei täällä löydy mitään niin vanhoja luita, kuin minun omat luuni. Hah, hah! Me olemme kaikki soveliaat kutsumukseemme, me pystymme siihen hyvin. Tule vierashuoneesen. Tule vierashuoneesen."
Vierashuoneeksi nimitettiin paikkaa repalekartiinin takana. Ijäkäs mies kohensi tulta vanhalla mattokepillä ja korjasi suitsevaa lamppua (sillä nyt oli yö) piipunvarrellaan, jonka hän sitten jälleen pisti suuhunsa.
Sillä välin kuin hän teki tätä, oli se vaimo, joka jo oli puhunut, heittänyt pankkonsa lattialle ja, istuen pöyhkeästi tuolille, nojasi kyynäspäitänsä polviinsa ja katseli rohkeasti toisia.
"Missä eroitus on! Missä eroitus, Mrs. Dilber?" sanoi vaimo. "Jokaisen on oikeus pitää puotia itsestänsä. Niin hän aina teki."
"Se on totinen tosi!" arveli pesu-akka. "Ei kukaan enemmän, kuin hän."
"No, älä siis todistele, niinkuin pelkäisit, akka, kuka on toista parempi? Emme suinkaan me toinen toisemme hännälle polje?"
"Ei suinkaan!" lausuivat Mrs. Dilber ja mies yhtä haavaa. "Toivotaan, ettemme niin tee."
"Hyvä!" huusi vaimo. "Siinä on kyllä. Kuka siitä köyhtyy, vaikka häneltä menisikin muutamia tämänlaisia kaluja? Ei suinkaan kuollut ihminen, luulen ma."