"Miksi sinä tätä nimität?" kysyi Joe. "Uutimia!"
"Ahaa'" vastasi vaimo nauraen ja nojautui eteenpäin, käsivarret ristissä. "Uutimia!"
"Sinä et suinkaan aio sanoa, että otit ne alas renkaineen päivineen, kun hän vielä makasi vuoteessaan?" kysyi Joe.
"Aion kyllä", vastasi vaimo. "Miks'ei?"
"Sinä synnyit rikastumaan", arveli Joe, "ja sinä rikastutkin varmaan."
"Minä en suinkaan pidätä kättäni, kun voin saada jotakin siihen sillä, että kurotan sitä, ei ainakaan semmoisen miehen tähden, kuin hän oli, sen takaan sinulle, Joe", lausui vaimo kylmäkiskoisesti. "Älä nyt kaada öljyä sängyn peitteelle."
"Hänen peitteellensäkö?" kysyi Joe.
"Kenenkä muun, luulet?" vastasi vaimo. "Sitä ei tarvitse pelätä, että hän vilustuu, vaikka hän onkin sitä paitsi."
"Minä toivon, ettei hän kuollut mihinkään tarttuvaan tautiin? Kuinka?" sanoi vanha Joe, pysähtyen työssänsä ja katsahtaen ylös.
"Älä sitä pelkää", vastasi vaimo. "Minä en ollut niin mieltynyt hänen seuraansa, että olisin viipynyt hänen luonansa semmoisten kalujen tähden, jos niin olisi ollut laita. No, sinä saat kurkistella tämän paidan lävitse, siksikuin silmäsi pakoittaa; mutta sinä et löydä yhtäkään reikää eikä kulunutta paikkaa siinä. Se on paras, joka hänellä oli, ja lisäksi aivan hieno. He olisivat hävittäneet sen, jollei minua olisi ollut."