Hyvä käsi värisi.
"Minä aion kunnioittaa joulua sydämessäni ja koettaa viettää sitä koko vuoden. Minä aion elää entisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Kaikkien kolmen henget saavat vaikuttaa minussa. Minä en luovuta pois niitä opetuksia, joita he opettivat minulle. Voi, sano minulle, että saan pyyhkiä pois kirjoituksen tästä kivestä!"
Tuskissansa hän tarttui hengen käteen. Käsi koetti päästä irti, mutta väkevänä pyynnössänsä piti Scrooge siitä kiinni. Henki, joka oli vielä väkevämpi, sysäsi hänet luotansa.
Nostaen ylös käsiänsä viimeiseksi rukoukseksi, että hänen kohtalonsa peräytettäisiin, näki hän muutoksen tapahtuvan hengen päähineessä ja puvussa. Se hoikkeni, kutistui ja muuttui sängyntolpaksi.
V.
Loppu.
Niin! ja se oli hänen oma sängyntolppansa, hänen oma sänkynsä, hänen oma huoneensa. Paras ja onnellisin asia kaikista oli se, että aika hänen edessään oli hänen omansa, että hän voi tehdä parannusta!
"Minä aion elää entisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa!" kertoi Scrooge, kun hän kömpi ulos vuoteesta. "Kaikkien kolmen henget saavat vaikuttaa minussa. Oi Jakob Marley! Taivas ja joulun-aika olkoot kiitetyt tästä! Minä sanon sen polvillani, vanha Jakob, polvillani!"
Hänen hyvät aikomuksensa hämmensivät ja innostuttivat häntä niin, että hänen sortunut äänensä tuskin totteli hänen tahtoansa. Hän oli nyyhkyttänyt kovasti taistelossansa hengen kanssa, ja hänen kasvonsa olivat kosteat kyynelistä.
"Niitä ei ole revitty alas", huudahti Scrooge, likistäen yhtä uudintansa, "niitä ei ole revitty alas renkaineen päivineen. Ne ovat täällä — minä olen täällä — tulevien varjot saa ehkä hajotetuksi. Ne saa. Minä tiedän, että saa!"