Hänen poikansa totteli ja joukko läheni lähenemistään, se räyhäsi ja melusi likaisten ruumis- ja suruvaunujen ympärillä. Suruvaunuissa istui vain yksi sureva niissä likaisissa koruvaatteissa, jotka katsottiin tarpeelliseksi hänen asemansa arvolle. Asema ei suinkaan tuntunut häntä huvittavan sillä kasvava ihmisjoukko ympäröi vaunuja, pilkaten ja irvistäen hänelle ja huusi ja hyssytti lakkaamatta: "Urkkijoita. Ihh! Vakoojia!" ynnä muita sen semmoisia kohteliaisuuksia, niin törkeitä ja iljettäviä, ettei niitä kannata kertoa.
Hautajaisilla oli aina merkillinen vetovoima herra Cruncheriin, hän piristyi ja elpyi aina kun ruumissaatto kulki Tellsonin pankin ohi. Siis oli luonnollista että hautajaiset, joita seurasi tämmöinen tavaton joukko, häntä suuresti vilkastuttivat ja hän kysyi ensimmäiseltä, joka hänen vastaansa ryntäsi:
"Mitä nyt veikkonen? Mikä on hätänä?"
"En tiedä", sanoi mies. "Urkkijoita! Tst! tst! Urkkijoita."
Hän kysyi toiselta. "Kuka on kuollut?"
"En tiedä", vastasi tämä, vaan peitti siitä huolimatta suunsa ja rääkyi hämmästyttävällä kiukulla ja kiihkolla: "Urkkijoita! Haha! Tst tst. Urkkijoita!"
Viimein törmäsi häntä vastaan mies, joka oli paremmin selvillä ja tältä hän kuuli, että haudattava oli Roger Cly.
"Oliko hän sitten urkkija?" kysyi herra Cruncher.
"Urkkija Old Baileyssa", vastasi toinen. "Haha! Old Baileyn urkkija!"
"Mitä ihmettä!" huudahti Jerry, muistaen kuulustelua jossa hän oli läsnä. "Olen nähnyt hänet, onko hän kuollut?"