"Kuollut kuin tukki", vastasi toinen, "mutta hän ei vielä ole tarpeeksi kuollut! Ulos urkkijat! Raastakaa ulos urkkijat."
Tämä ajatus oli niin paikallaan tänä ajatusköyhänä aikana, että joukko takertui siihen innolla ja toisti äänekkäästi: "raastakaa ne ulos", ja ihmiset kasaantuivat niin lähelle molempia vaunuja, että niitten oli pakko pysähtyä. Kun joukko aukasi vaunujen oven, hyppäsi ainoa sureva itsestään ulos ja oli kotvasen heidän käsissään, mutta hän oli niin ketterä ja käytti aikansa niin hyvin, että hän silmänräpäyksessä ryntäsi eräälle syrjäkadulle, heitettyään yltään kaapunsa, hattunsa, pitkän suruharsonsa, valkosen nenäliinansa ja muut kyynelten vertauskuvat.
Tämän kaiken riisti kansa kappaleiksi ja lennätti suurella riemulla sinne tänne, kauppiaat sulkivat kiireesti puotinsa, sillä kansa ei siihen aikaan arastellut mitään ja oli hyvin pelätty petoeläin. He olivat jo menneet niin pitkälle että avasivat ruumisvaunut ja olivat ottamaisillaan arkun ulos, kun yksi viisas keksi että yleisessä riemusaatossa kuletettaisiin ruumis määräpaikkaansa. Koska käytännölliset ehdotukset olivat tarpeen vaatimat, otettiin tämäkin vastaan yksimielisellä suostumuksella ja vaunut täyttyivät paikalla, kahdeksan törmäsi sisälle ja tusina ulkopuolelle, ne, jotka kaikkea kekseliäisyyttään käyttämällä taisivat pysyä siinä kiinni, kiipesivät ruumisvaunujen katolle. Ensimmäinen näistä vapaaehtoisista oli itse Jerry Cruncher, joka suruvaunujen pimeimmässä nurkassa häveliäästi kätki piikkisen päänsä Tellsonilaisilta.
Virkailevat hautajaisurakoitsijat vastustivat kovasti tätä muutosta juhlamenoissa mutta koska virta oli epäilyttävän lähellä ja moni ääni piti kylmää kylpyä hyvin vaikuttavana keinona nutistamaan niskottelevia urakoitsijoita, laimentui vastustus heikoksi ja lyhyeksi. Uusi ruumissaatto lähti liikkeelle, nokikolari ajoi ruumisvaunuja — ajurin avustamana, joka ankaran valvonnan alaisena istui kyyristyneenä hänen vieressään — ja pasteijan kauppias, myöskin ministerin vartioimana ajoi suruvaunuja. Ennenkuin kulkue oli joutunut kauvas, liitettiin lisäkaunistukseksi karhunkulettaja, joka siihen aikaan oli hyvin tavallinen katutyyppi ja hänen karhunsa, joka oli musta ja hyvin syyhyinen, antoi hyvin virallisen hautajaisleiman sille osalle kulkuetta jossa se kulki.
Olutta juoden, piippua polttaen, laulaa renkuttaen, surevia matkien ja virnistäen kulki sekava kulkue eteenpäin, lisääntyen joka askeleella. Kaikki kauppiaat sulkivat puotinsa sen lähestyessä. Sen määräpaikka oli vanha, pyhän Pankratiuksen kirkko kaukana kedoilla kaupungin ulkopuolella. Vihdoin saapui se perille, tunkeutui kirkkomaalle ja toimitti Roger Cly vainajan maahanpanon suureksi mielihyväkseen omalla tavallaan.
Kun kuollut oli jätetty rauhaan ja kansanjoukko läksi hankkimaan uutta huvitusta, keksi joku toinen viisas — tai ehkäpä sama — syyttää satunnaisia ohikulkevia Old Baileyn urkkijoiksi ja ahdistaa niitä. Niin ajoivat he takaa monta kymmentä viatonta, jotka eivät eläissään olleet käyneetkään Old Baileyssa, ja näitä tyrkittiin ja rääkättiin raakamaisella tavalla. Ylimeno tästä huvituksesta ikkunain särkemisiin ja ravintolain ryöstämiseen oli helppo ja luonnollinen. Viimein, kun he olivat hävittäneet useita puistomajoja ja repineet maasta joitakin pystyaitoja aseiksi sotaisimmille hengille, leveni huhu että vahti oli tulossa. Tämän huhun vaikutuksesta hälveni joukko vähitellen ja ehkäpä vahdit tulivat, ehkäpä ei; näin tämä roistoväki tavallisesti esiintyi.
Herra Cruncher ei ottanut osaa viime kohtauksiin, hän jäi hautausmaalle keskustelemaan hautajaisurakoitsijain kanssa ja heitä lohduttamaan. Tällä paikalla oli häneen rauhoittava vaikutus. Hän hankki itselleen piipun läheisestä ravintolasta ja poltti sitä, kurkistellen sisälle hautain aituuksista ja tutkien tarkasti tätä paikkaa.
"Jerry", sanoi herra Cruncher puhellen itsekseen kuten hänen tapansa oli, "sinä näit tuon Clyn tässä eräänä päivänä ja sinä näit omin silmin, että hän oli nuori ja soreavartaloinen."
Poltettuaan piippunsa loppuun ja vielä vähän tuumiskeltuaan, läksi hän poispäin ollakseen Tellsonissa ennen pankin sulkemista. Olivatko hänen mietiskelynsä kuolevaisuudesta vaikuttaneet hänen maksaansa, tai oliko hänen terveytensä jo ennestään epäkunnossa, tai tahtoiko hän muuten olla kohtelias etevälle miehelle, oli miten oli, kotimatkalla pistäysi hän lääketieteellisen neuvonantajansa, etevän välskärin luo.
Nuori Jerry vastaanotti isänsä tarpeellisella kunnioituksella ja ilmotti ettei ollut mitään työtä hänen poissaollessaan. Pankki suljettiin, vanhat kirjanpitäjät läksivät pois, tavanmukainen vahti asetettiin ja herra Cruncher poikineen meni kotia teetä juomaan.